perjantai 6. toukokuuta 2011

Postin tuo, postin tuo, postin tuo Saku jokaisen luo


Kanssa-ihmisistäni kovasti välittävänä henkilönä koetan parhaani mukaan tehdä heidän elämästään elämisen arvoista. Esimerkiksi postipoikamme elämää helpotan takaamalla sen, ettei hänen tarvitse ajella tyhjällä Itellan autolla ympäriinsä. Kauan eläköön nettikaupat ja kirjakerhot! Syvällä metsän keskellä elämäänsä viettävälle ne ovat elämän suola ja lompakon tuho. Palkkapäivänä tehty periaatepäätös tuhlailun lopettamisesta- ja varsinkin kirjojen ostelusta- kesti noin vuorokauden. Sitten tuli sähköpostia Diktaattorikustantamolta ja ennakkotarjous Juha Vuorisen uusimmasta hyväntekeväisyyspokkarista. Tarjous jota ei voi vastustaa ;-D  mutta oikeastaan kun kyseessä on hyväntekeväisyydestä niin silloinhan sitä ei tuhlaamiseksi lasketa, vai mitä? Sen jälkeen postilaatikkoon tuli JUJU-kerhon kerholehti, jossa hehkutettiin kevät-alea. Kärvistelin tuskissani muutaman päivän ennen nettiin raahautumista. Pääsiäisviikolla lapsuuden sankarini sitten pudotti postilaatikkoomme pakettikortin, jolla sain Hiiren kaupan postipisteestä seuraavat ihanuudet!

 Ne ihanat neuleet-kirjaa olen haikaillut jo pitkään. Taidan olla sielultani vanha ihminen, mutta menneiden vuosikymmenten tenho pitää otteessaan vuosi vuodelta enemmän. Pakko saada-ohjeita oli tuokin kirja pullollaan. Neuleita joiden kantaja saa olla oikein luvan kanssa NAINEN. Rakastan vaatteita, joissa on selkeästi yläosa, vyötärö ja mekoissa liehuva helma. Eli jos saisin päättää niin sipsuttaisin menemään 50-luvun tanssilavamekoissa.

 Amigurumi-kirjan taas sain bonuksillani. Jälleen kerran siis pakko-ostos, koska halvemmalla en kirjaa mistään olisi saanut. Halunnut olen kyllä siitä siunaaman sekunnista kun näin kirjan kannen ensi kerran. Pakkohan joka tytöllä on oma viikatemies kotona olla! Tai onhan mulla jo sellainen, mutta kun sitä ei voi pitää yöpöydän kulmalla kun se on niin iso... ja niin ihana, että se on pakko ottaa viereen yöksi  ;-P

Tänään töistä tullessa postin seassa odottikin sitten tosi yllätys!

Kaksi kerää Japanilaista Zakka-lankaa, jossa on hienon hienoja hopeasäikeitä mukana. Langan pitäisi olla antibakteerista ja haaveissa olisi tehdä langoista tiskikukkia. Akryyli ei kyllä taida vettä imeä, mutta tahrojen hankaukseen liinojen pitäisi olla passelit. Yllätyksen paketista tekee se, että langat on tilattu JUJU:lta helmikuun lopulla! Niiden oli tarkoitus olla osa synttärilahjaani. Olin jo totaalisesti menettänyt toivoni lankojen saamisesta, koska kerholehtiä on sen jälkeen tullut ja mennyt. Jälkitoimitus näköjään nyt sitten oli vaan tällä kertaa tosi jäljessä. Kulta (tiedän että luet tätä ennemmin tai myöhemmin) kun nyt kerran on kyse synttärilangoista niin mites sen maksun kanssa?  *Virnistys*

1 kommentti:

  1. Ihania kirjoja:)
    Totta, menee pian koko postilaitos nurin, jos ei ole ahkeria lankojen ja kirjojen tilaajia ympäri Suomen;)
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista