torstai 7. heinäkuuta 2011

Juuriharja, kaulin ja lankavakka

Ensimmäinen lomaviikko on mennyt tähän asti yhdessä hujauksessa. APUA!! Jos tämä tämmöisenä jatkuu niin mähän olen töissä ennen kuin huomaankaan... Alkuviikko meni maailmalla liesutessa; maanantaina kesäteatteri ja tiistaina shoppailu-isku Viitasaarelle. Kesäteatteri oli Maarianvaaran kesäteatterin Syvänniemen teatteri Hermanniin tekemä vierailuesitys Juhani Ahon Rautatie. 
Hämmästyttävän niukoilla lavasteilla kaavilaiset saivat esityksestään ihan kelpo näytelmän. Tosin neulootikon silmiin pisti kyllä Matin olalla keikkuva NARUvyyhti- sen kun olisi pitänyt olla Liisan ruustinnalle lähettämiä kehräyksiä! Mutta ehkäpä oikea villalankavyyhti olisi ollut vaikeampi pitää hyvän näköisenä kiertueen läpi.

 Jos laiskottelee kaksi päivää niin siitä yleensä joutuu maksamaan. Niinpä olenkin ollut eilisen ja tämän päivän jauhopussin vankina. Lähipiirissä ikäännytään pyöreästi viikonloppuna ja olen luvannut auttaa tarjottavien valmistelussa ( lue: tungen väen väkisin leipomuksiani esille). Eilen tekaisin suvun salaisella ja järisyttävän hyvällä reseptillä Herrasväenleipiä ja tänään gluteenittomia kaneliässiä. Lauantaina on sitten vuorossa loput leipomiset; pulla, kuivakakut ja suolainen piirakka.

Leipomisen lomassa olen suureksi ilokseni saanut vajutettua talon likaisten mattojen kasan pienemmäksi kuin mitä se on ollut vuosikausiin.

Enää pesemättä ovat tällä hetkellä lattioilla olevat matot. Eläköön heteka ja painepesuri! Sen parempia matonpesijän kavereita ei olekaan. Tai ehkä yksi pitkä ja lihaksikas uros olisi syytä pitää huutoetäisyydellä silloin kun pitää ripustaa kuivumaan talon suurimmat ja painavimmat matot...

Sen aherrusviikko on näyttänyt, että tarvitsen pienen annoksen lankaa aivojeni nollaamiseen. Eilen illalla kun olo oli erittäin rättipoikkiväsy eikä neuloa jaksanut niin pelkkä Viitasaarelta ostettujen lankakerien hipeltäminenkin rauhoitti väsynyttä mieltä. Tänään, leipomisen ja saunan seinän vieressä pesurin kanssa hillumisen välissä, karkailin aina hetkiseksi  tiskikukan pariin ja niin vain päivän aikana, terälehti kerrallaan, kukkimaan puhkesi Novitan Cotton luxus-langasta neulottu tiskikukka  ;-D

Kuva ei aivan tee kukalle oikeutta, luonnossa väri on hieman vihreämpi ja kauniimpi. Koeajoa ei vielä ole suoritettu. Sen vuoro on huomenna, mutta uskoisin kukan täyttävän tehtävänsä kunnon tiskikukan lailla!

3 kommenttia:

  1. Vastapestyjen mattojen tuoksu on kyllä se kaikkein ihanin! :) Kaunis tiskikukka, minä ostinkin juuri tuota Luxus Cottonia, täytyypä kaivaa jostain vielä tiskikukan ohje ja kokeilla tuota itsekin.

    VastaaPoista
  2. Tuo Cotton on kyllä ylittänyt kaikki odotukset! Loistava "käsituntuma" ja imukykykin paaaaaljon parempi kuin aikaisemmin tekemissäni bambuisissa tiskiräteissä!

    VastaaPoista
  3. Kaunista jälkeä taas! Ja hienot värit matoissa!

    VastaaPoista