lauantai 17. syyskuuta 2011

Mökkeilyä

Takana taivaalliset pari yönseutua Pesässä! Minulla oli perjantai ylityövapaa-päivä, joten heti iltahommien jälkeen torstaina suunnistettiin Maajussin kanssa Pesän suojiin. Hieman lämmitystä pieni värjöttelevä mökki-parka vaati, mutta nopeastihan tuo kamina puski lämpöä illan ratoksi. Mikään ei nollaa aivoja niin hyvin kuin tulen ritinä ja kynttilöiden loiste! Jokaisessa meissä asuu pieni pyromaani?

Pesässä ei herätyskelloa tunneta kuin vain hätätapauksissa, joten aamu ehti valjeta ihan kunnolla ennen kuin kaksi pörröpäätä nostivat ruotonsa lakanoista. Aamupuuron ääressä olikin sitten työpalaverin aika- perjantain varalle oli suunniteltu jo ajat sitten yhtä sun toista! Minä aloitin istuttamalla hieman vuorenkilpeä rannan tuntumaan ja talvehtimista odottelevan amppelimansikan taimen ruusupenkkiin. Molemmat kasvit ovat lahjoitus työrivitalonaapurilta. Minun möyriessä mullassa Maajussi esivalmisteli liiterin virkaa toimittavan maitolaiturin-rähjän valmiiksi. Sen jälkeen alkoikin sitten tiukka ja armoton halkojen kärrääminen liiteriä kohden. Isä ja Maajussi keväällä katkoivat Maajussin karsimat rangat ja koko kesä niitä on kuivateltu ulkosalla pressun alla. Minä toimin kottikärrykuskina ja Kultsi asetteli puut sieviin pinoihin. Voi juupeli miten hienolle puut näyttävätkään liiterissä!
Puusavotan jälkeen olikin sitten "romuvessan" tyhjennys. Edellisten asukkaiden aaltopellistä taiteilema huussi on toiminut "poissa silmistä, poissa mielestä"-varastona, mutta nyt sinne tungetut romut saivat väistyä paikkakunnan jäteasemalle. Samalla siivottiin nurkkia muutenkin. Muun muassa tuon kuvassa näkyvän maitokopin takana oli ihana kokoelma autojen tuulilasin palasia ja ojan pientareelta kyytiin lähti kokonainen etuovi ja bensatankki. Niillä edellisillä asukkailla oli auton rassaus-ikäinen poika siihen aikaan, kun mökki on ollut enemmän käytössä... pieni Reppanainen puhkui ja puhisi repiessään auton ovea pajukosta. Jos minä jotain vihaan niin luontoon jätettyjä sinne kuulumattomia esineitä! Jäteasema-keikalla oli pakko palkita itsensä uusimmalla Mökki-lehdellä, sen verran korpesi sielun mutkaa ne lasinsirut ym. sälä :-)

Toki tarttui kirkonkylästä mukaan muutakin- varsinkin ruokaa. Raskas työ vaatii raskaat huvit! Mökki luultavasti hykerteli onnesta nähdessään kaasulevyllä kiehuvan perunakattilan ja nuuskiessaan pihvien tuoksua grillistä. Ihan eilen ei ole taidettu Pesässä oikeaa ruokaa laittaa... Maajussin ilme puhukoon puolestaan!
Loppuilta meni sitten öhistessä täyden mahan vieressä. Hyvä kun taivuin asettamaan ostamani kanervan vartiokoiran vahdittavaksi!
Iltakahvien ja saunan jälkeen ei paljon tarvinnut tuutulauluja laulella, sen verran raukeita rakastavaisia mökki sisälleen kätki puuhakkaan päivän jälkeen. Yhdessä hujauksessa meni kyllä puolitoista vuorokautta. Lienevät tämän syksyn viimeiset yöpymiset Pesässä,mutta päiväsydämen kestäviä mökkireissuja kyllä tehdään ihan takuulla! Pitäähän se ainakin käydä tarkistamassa milloin nurmikolle ilmestynyt varamies lysähtää  ;-P
Varamies


3 kommenttia:

  1. Postia olet saamassa lähipäivinä....-SNY-

    VastaaPoista
  2. Kiitos ilmoituksesta SNY! Odotus on vähintään puolet paketin saamisen ilosta ;) Lupaan tarkkailla postiani!

    VastaaPoista
  3. Mahtaa olla jonkin sortin sieni tuo varamies.

    VastaaPoista