sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Pesän tyhjennystä ja kulttuuria

Eilen käytiin laittamassa Pesä talviteloille. Haikeaksi se aina vetää, ei sille voi mitään! Niin paljon ihania muistoja menneeseenkin mökkikauteen sisältyi :-) Mutta onneksi melkein nurkan takana jo häämöttää ensi kevät ja sitten pääsee taasen mökille! Hieman taivaanrannanmaalarina suunnittelen jo nyt mitä kaikkea talven aikana voisi mökille tehdä ja mitä hauskaa ja hikistä mökillä voikaan sitten touhuilla kun sinne päästään ;-D    No mutta, älkääs nyt sentään säädyttömyyksiä siellä ajatelko! Kukkapenkkien perustamista, liiterin tekoa ym. minä ajattelin. Vaikka toisaalta.... eihän aina tarvitse raataa, voihan sitä puuhastella miellyttävämpiäkin asioita ;-P

Kesällä Maajussin synttäripostauksen yhteydessä kerroin MJ:n saaneen perheeltään lahjakortin. Viime torstai-iltana oli vihdoin aika käyttää se pois kuleksimasta. Hurruuttelimme sumun keskellä Jyväskylän kaupunginteatteriin katsomaan monologia Mie sanon suohraan. Monologi perustuu Rosa Liksomin teksteihin ja esitys kesti noin tunnin. Olen kyllä aikaisemminkin pitänyt Maritta Viitamäestä, mutta esityksen jälkeen pidän hänestä vielä enemmän! Aika suorastaan lensi ja tunti oli kulunut ennenkuin oikein huomasimmekaan. Kultaseni on siitä ihana ja ihmeellinen mies, ettei häntä tarvitse lahjoa tai kiristää teatteriin! On nautinto pukea parhaat päälle ja lähteä yhdessä ulos hieman viiruuttamaan päätänsä <3 <3  Kovasti suunnittelin etukäteen miten räpsin reissulta muistoksi kuvia, varsinkin kun Maajussi on aika komea näky punaisessa kauluspaidassa, mutta kameran olemassaolon muistin siinä vaiheessa kun ylitimme kunnan rajan :-(   ainoaksi kuvaksi jäi sitten Maajussin Hirvaskankaan ABC:llä kännykällä näpsäisemä ratsastuskuva.
En voinut vastustaa kiusausta, kun kerran terassin leikkipaikka oli tyhjä! Vähän aikaa täytyi kyllä odottaa että kahvilla olleet poliisit häipyivät :-) olisivat vielä pidättäneet julkiselle paikalle sopimattomasta käytöksestä...

1 kommentti:

  1. Ihana kuva! :) ja kiva että teillä oli mukava teatterireissu. ne piristävät kummasti arkea!

    VastaaPoista