___________________________________

___________________________________

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lumi

Johan on aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta! Sellaista se tämä kesä on, välillä menee melkein kokonainen viikko etten edes avaa tietokonetta.

Jokunen aika sitten oli Neulomossa Huivivaihto-ketju. En tietenkään olemattomilla neulojan taidoillani siihen edes ajatellut osallistuvani- tai kieltämättä hetken harkitsin helppojen huivien vaihto-osiota, mutta vaihtoa edeltäneessä keskusteluketjussa vilahteli monta minulle ennestään tuntematonta huivin nimeä. Yksi niistä oli Lumi-huivi.

Koska vaihto-ketjussa Lumi oli luokiteltu helppojen sarjaan, niin uskaltauduin tulostamaan ohjeen ja kokeilemaan millainen Lumi-pallo neuleesta minun käsissäni syntyisi.
Malli OLI helppo. Siitä kertoo sekin ihme, etten joutunut purkamaan kuin pari kertaa puolen kerroksen verran eikä lopulliseen huiviin tullut yhtään virhettä! Lienee ainutkertaista minun neulojan historiassani =)


Lankana huivissa on vironvilla. Tilasin sitä joskus ammoisina aikoina pari vyyhtiä Revontuli-huivi varten. Vielä en ole kyllä sellaista langasta aikaiseksi saanut.Lankaa kyllä on vielä jäljellä niin paljon, että ehkäpä syksyn mittaan alkavat Revontulet loimuamaan...Hieman yllätyin Lumi-huivini koosta. Mutta toisaalta, jos ohjeessa puhutaan KAULAHUIVISTA, niin lakanaa oli kai turha odottaa. Hyvin huivi kyllä kaulaan istuu, joten tuskin se käyttämättä jää. Ja nuo värit ovat kyllä niin minua!!

5 kommenttia:

  1. Ihana huivi!
    Blogissani on sinulle haaste!

    VastaaPoista
  2. Noin ja nyt sitten jäät huiveihin koukkuun siitä se alkaa, lumi huivi oli myös mun ensimmäinen työ..ja sitten jos on toinen huivi vaihto mukaan vaan..

    VastaaPoista
  3. Ertzu, olen tainnut jäädä jo... Se Revontuli olis tarkoitus aloittaa viikonloppuna =) Minun ensimmäinen neulottu huivini oli virheitä vilissyt Mittumaari. Sitä ennen olin virkannut Teddystä ketjusilmukoilla kolmiohuivin, joka on edelleen yksi lempiasusteistani. Tykkään kolmion mallisista hartiahuiveista ja Erittäin Viluisena Otuksena huiveille on ihan tilauskin...

    VastaaPoista
  4. Kaunis Lumi-huivi =) Se on tarttuvaa tuo huivimania... Itse olen tehnyt vuoden sisällä varmasti yli kymmenen huivia ja loppua ei näy, vaikka tuo mieheni alkaa jo huomauttelemaan, että mihinkäs ajattelit seuraavat saada mahtumaan ;)

    VastaaPoista