sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Peukalot jo syyhyää

Minä inhoan kitkemistä ja iltojen viettämistä kastelukannun kanssa kihloissa. Silti joka talvi, kun postilaatikosta pilkistää siemenkuvastoja minä selaan niitä silmät kiiluen ja haluten yhtä sun toista kaunista ja ravitsevaa. Tällä kertaa tilaus Korpikankaalta sisälsi kyllä pääosin vain sitä kaunista =)
Hassua miten sitä ihmisen mieli muuttuu vanhemmiten. Ennen en voinut sietää harjaneilikoita. Minusta ne olivat junteimpia kukkia ikinä. Nyt kun vihatut vuohenputket ovat tukahduttaneet äidin kukkapenkit, eikä neilikoita ole muutamaan vuoteen ollut niin minä kaipaan niitä! Oikeastaan ne ovat ihan nättejä! Siispä ensi kesänä kylvetään harjaneilikoita.
 Paprikoita kokeilin viime kesänä kasvattaa ruoaksi ostetun paprikan siemenistä. MELKEIN ne ehtivät kypsyä. Nyt tilasin sitten minipaprikoiden siemeniä. Naisenlogiikkani sanoo, että pieni kypsyy nopeammin kuin iso... Tuo pieni valkoinen pussi kuvan alareunassa on vakaasti ja harkiten tehdyn tilauksen heräteostos-osio. Vesimelonin siemeniä! Ajatus omista vesimeloneista on hyvin kiehtova. Kasvatusohjeessa luvataan lajin sopivan avomaallekin, mutta luultavammin melonit tulevat majailemaan kasvihuoneessa. Vai voivatko ne? Eikös vesimeloni ole sukua kurkuille? Kurkut ja tomaatithan eivät tykkää kasvaa samassa tilassa vaan kärsivät asumisjärjestelystä molemmat. No, asiaa pitää vielä harkita... eiköhän nuo paikkansa kahtele! Palan jo innosta päästä kylvöpuuhiin. Kirjopeipin (värinokkonen) siemenillä aion testava kuun liikkeiden vaikutusta itävyyteen. Vanha kansahan sanoo, että ylöspäin  kasvavat kasvit pitää kylvää yläkuulla ja mukalakasvit, perunat ym alakuulla kasvun onnistumisen takaamiseksi.

Loppuun sitten aivan jotain muuta. Helmikuun sny-inventaariokuva. Hieman olen tylsä, kun taas on inventaariokuvassa kirja, mutta ajattelin uutuuskirjan olevan potentiaalinen ehdokas myös paketista putkahtajaksi. On kurjaa saada kirja joka jo itsellä on, koska tietää antajan nähneen vaivaa kirjan ostamisessa ja lähettämisessä. Siispä Snynnykkäni, ällös lähetä minulle tätä ihanuutta!
Kirja on vahinkolapsi, unohdin joulutohinoissani peruuttaa sen Jujulta. Mutta jösses, että olikin koukuttava opus!! Ihan alkoi itseänikin huvittamaan, kun selasin kirjaa perjantai-iltana. Kirja täynnä pannulappuja ja minä luen sitä kuin se olisi maailmankuulu myyntimenestysromaani! Pannulappujen neliön muoto sai miettimään, mihin muuhun tarkoitukseen niistä voisikaan olla...

9 kommenttia:

  1. Heh heh, minä joka omakotitalossa asuessani en voinut sietää puutarhahommia, teen nyt paperille suunnitelmaa mitä kaikkea laitan keväällä parvekkeelle :D Kesäkukkia, mutta myös perennoja, yrttejä, amppelikukkia jne.
    Ja bookholisti nro 2 ilmoittautuu; kaksi kirjaa tuli hankittua alesta: toinen on amigurukirja ja toinen on virkattuja pikkujuttuja. Mä ihan tosi tarvitsin nuo kirjat...
    Tää snynyily on tosi kivaa, mä kerään pikkuhiljaa SNY -kasaa <3

    VastaaPoista
  2. Koskaanhan ei voi tietää mitä kirjaa vielä elämässään tarvitsee =O hieman ehkä narrasin siinä alekirjapostauksessa, ei se Maajussi paljon hillitse... siitä on niin hellyttävää kun mä intoilen silmät loistaen ettei se henno sanoa vastaan <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjavinkistä! :) Olen tainnut joskus ehkä mahdollisesti sen jostain bongata niin nytpä tiedän, että voin ostaa sen vaikka vain itselleni. :D

    Voihan viherpeukalo sentään! Aika eksoottiselta kuulostaa vesimeloniviljelmät omalla takapihalla mutta eikös kaikea pidä kokeilla? ;) Tämä malttamaton sielu hankkii kaiken aina taimina, että ei tarttis malttamattomana odotella liian kauaa, tuleeko sieltä mullasta mitään pihalle vai ei.

    ♥:Sny

    VastaaPoista
  4. Minäkin juuri tein inventaariota siemenvarastoissani. Meillä kasvihuoneessa majailevat chilit ja tomaatit, joskus joku paprikakin. Hyvin on kaikista satoa tullut, kunhan on muistanut laittaa itämään ajoissa.
    Itsekin tekisi kyllä mieli kokeilla jotain vesimelonin kaltaista, mutta ensi kesän projektiksi olen kyllä varannut kasvimaan uusimisen. Jos sen jälkeen jaksaisi sitä kitkeäkin :)

    VastaaPoista
  5. Tänään lähti sny-paketti matkaan! :) Toivottavasyi posti ennättää tuoda sen perille jo ennen viikonloppua.

    -Sny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei SNY! Pystytkö laittamaan paketin JJFI-koodin minulle? Varmaan paketti on tänään rantautunut asiamiespostiin, tai viimeistään huomenna perjantaina, mutta kun pakettikortti junnaa Itellan hienojen logistiikkaratkaisujen takia pari päivää enen postilaatikkoon päätymistään niin en saa pakettia näppeihini ennen alkuviikkoa. Pakettikoodilla sen saisin aikaisemmin ;)

      Poista
    2. Laittoikos emo koodin sinulle jo? Jos ei niin tässä on:
      JJFI00000600003505250

      Poista
  6. Hih..heijaa,,, minulla on kirjanostokielto...uuden vuoden lupauksena tyttäreni ovat holhouksen alle äitylin pistäneet...katotaan selviänkö vuoden ilman kirja- ja lankaostoja. Lankaa saan toki SNY:lleni ostella =)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin koetan rajoittaa ;) kirjanostoa rajoittaa kyllä ihan jo aikapula; jos töiden lisäksi pitää tehdä kotihommat, neuloa, kuntoilla, viettää laatuaikaa ukon kanssa, lukea ja roikkua netissä, niin kaikkeen ei millään aika riitä...

      Poista