sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ulkoilua

Ulkona on kevät! Olette ehkä sen huomanneetkin? Kevään tulon kunniaksi meidän kylällä oli tänään hiihto/ulkoilutapahtuma. Järjestäjinä yhdessä Nuorisoseura ja kylätoimikunta. Kun ei väkeä niin hirveästi ole niin tapahtumat on järkevintä järjestää yhdessä. Siellä mukana puuhastelemassa olin myös minä ja siellä missä minä niin siellä myös Maajussi <3


Suurin kiitos päivän onnistumisesta menee latujen kunnossapitäjälle ja nuorisoseuran pihan auraajalle, KIITOS!!  Maajussin tehtävänä oli tehdä makkaratikut ja sytyttää nuotio, minä puolestani hommasin makkarat ja mehut. Kahvi-osaston hoitelivat puolestaan nuoriso-seuralaiset, mistä kiitos heille!

Aina kun jotain yhteistä kivaa järjestetään niin osallistujien lukumäärä on oma jännityksen aiheensa. Joskus paikalla on ollut hät'hätiin kylätoimikunta... Tänään onneksi aurinko paistoi ja porukkaa ilmestyi paikalle todella  mukavasti- noin 40 ihmistä ja yksi dalmatialainen. Jutusteltiin mukavia, syötiin makkaraa ja pullaa ja nautittiin päivästä.

 Kivaa, leppoisaa "matalan kynnyksen" toimintaa. Paikalle sai tulla miten halusi, hiihtäen, kävellen tai vaikkapa potkukelkalla. Itse hoitelin ulkoiluosuuden tapahtuman jälkeen kävelemällä kotiin vajaan seitsemän kilometrin päähän.

Ihana oli huomata, etteä ihmisiltä löytyy yhteisöllisyyttä ja  halua olla mukana yhteiseksi iloksi järjestetyssä tapahtumassa <3 Ensi talvena uudestaan! ... Ja koetetaan keksiä jotain pientä kivaa jo ennen uuden talven tuloakin..

3 kommenttia:

  1. Kuulostipa kivalta päivältä! Minulla on sinulle blogissani jotain =)

    VastaaPoista
  2. Kyllä aurinkoinen tunnelma välittyi tänne asti! Ja Maajussilla oli tärkeä tehtävä - ei se ole ulkoilu eikä mikään, jos ei pääse paistamaan kunnon nuotiomakkaraa! :D

    Olisiko jotain toiveita seuraavaa (tekemis)pakettia ajatellen? Vielä ehtii vaikuttamaan. ;)

    Aurinkoista viikkoa ja pääsiäisen odotusta!

    ❤: Sny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään toiveita, yllätä minut =) Hyvää pääsiäistä sinullekin, SNY ja kiitos kortista!
      Postaan kortista pyhien aikana. Nyt keskityn hoivailemaan kuumeista Maajussi-parkaa <3

      Poista