___________________________________

___________________________________

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kämmekkäät kukoistavat postilaatikossa

Torstain sähköpostissa oli viesti Heidi-emoselta- lokakuun sny-paketti oli matkalla luokseni. Sain myös sny-ystävältäni komennon tarkkailla postiani. Kovin suuria en odottanut kun seuraavana aamuna tein haun postin (vai mikä firman nimi tällä hetkellä onkaan) lähetysten seurannalla. Ihmeekseni sain huomata paketin jo saavuttaneen määränpäänsä =) YES! Joukkomme oli kovin kutistettu enterorokon takia, joten ei tehnyt tiukkaakaan sovittaa paikalla olevia metrisiä Omppuun pientä ajelua varten. Poikien flirttailtua kukkakaupan tädille sain odotetun pussukan haltuuni ja saatoimme jatkaa matkaa.

Syyssade huuhtoi haaveemme leikkikentästä, mutta onneksi on kylätalo jonka liikuntaluokkaan saatoimme mennä pomppimaan ja kiipeilemään. Siellä oli myös mahdollisuus avata paketti, ettei tarvinnut hoitoon asti sinnitellä.


Pingviini-laatikko herätti seuralaisissani suurta kiinnostusta! Saadaanko me jätskiä? Valitettavasti postin kautta ei taida voida jäätelöä lähettää, joten oli kurkistettava laatikon sisälle. Olisiko siellä jotain herkkua?

Kyllähän laatikosta suklaata löytyi ja sitä myös välittömästi maistettiin =) Kiitoksia lähettäjätädille ,<3 oli oikein hyvää! Lisäksi paketissa oli kotitossujen ohje, aivan ihana ruusukynttilä, kaunis villasukkaystävyys-kortti sekä Big Fabel-lankaa ja samassa pussissa kuusi nappia tossujen koristeeksi. Napit tosin eivät näy kuvassa, koska löysin ne vasta eilen illalla. Perjantai meni päänsäryn ja kiukuttelun kourissa, joten en hahmottanut lukemaani, vaikka kortissa selvästi sanotaan napeista ;) Lapaslehti minulla kyllä jo on, mutta hyvähän se on olla varakappale olemassa jos vaikka hävitän alkuperäisen lehden. Mitä luulet SNY-ystäväni, voisiko tossut neuloa esimerkiksi helmineuleena? Ainaoikein ei ole suosikkejani neulepintojen joukossa. Nuo kämmekkäät ovat aivan ihanat kaikessa värikkyydessään!! Mitä tuo lanka niissä on? Jo pelkkä kämmekkäiden katseleminen saa hyvälle tuulelle!

Kiitoksia todella paljon paketista <3 tykkäsin siitä oikein paljon! Odotan mielenkiinnolla jatkoa, sen verran hyvin olet osannut minua ilahduttaa!

8 kommenttia:

  1. Ihanaa että paketti oli mieluinen! Voit laittaa hyvän kiertoon lapaslehden osalta - harmi että sattui sama. Kämmekkäät ovat nalle lankaa. Langasta tuli kyllä sinut heti mieleen. Mihinkähän suuntaan tossuissa tarvittiin joustoa? Jos vähempi venyminen ei haittaa niin helmineule on kyllä tosiaan kauniimpaa. Ja voithan etsiä erilaisia tossumallejakin :) sattuisikos sinulla olemaan toiveita marraskuun itsetehtyyn? Sny18

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä neulon viiden lehden tossuja. Tai ihan alussa ovat vasta, kun on niin paljon ollut kaikkea touhua viime aikoina. Toiveita en tahdo esittää. Teet sen mikä hyvälle tuntuu ja mihin aikasi kivuttomasti riittää :-)

      Poista
  2. Kämmekkäiden lanka on Nalle taikalankaa :). Itse tein sukat kyseisestä langasta itselle.

    Ihana paketti!

    VastaaPoista
  3. Superihanat kämmekkäät! Ihana lanka! Ja muutenkin hieno paketti.

    VastaaPoista
  4. Noi ruusu kynttilät ovat tosi kauniita. Ja miutrnkin ihana paketti.

    VastaaPoista
  5. Olet ollut niin hiljainen, että tulin kysymään kuulumisia? Sny18

    VastaaPoista
  6. Hei Sny! Hengissä ollaan :-D on vaan jäänyt blogi vähemmälle huomiolle, kun töiden lisäksi on ollut kaikenlaista muuta puuhaa.

    VastaaPoista