Tänään on 23.2.2024. Vuosi sitten oli 23.2.23 ja kotikirkossamme aivan uusi tapahtuma- Hääyö.
Kun pitäjässä on asukkaita reilut 2000,joista suurin osa eläkeläisiä, voi sanoa kolmen vihkiparin olevan erittäin hyvä saavutus! Me olimme pareista keskimmäinen. Puoli kahdeksalta illalla alkoivat urut pauhata Akselin&Elinan häävalssia ja sydämet pamppaillen astelimme alttaria kohti. Ikimuistoinen hetki! Ja iltahämyssä kirkko oli niin kovin kaunis 💕
Olo oli vähän epätodellinenkin. Ihanko oikeasti nyt ollaan tässä? Vaikka yhteisiä vuosia oli takana jo 13, aiheutti naimisiin meno välillä suoranaista pelkoa minussa. Vaikka erittäin hyvin tiedän, ettei Maajussi ole minnekään katoamassa, silti se pieni ääni sisällä jankutti, että hulluhan se on jos se sinut huolii. No, niin se vain Maajussi sanoi Tahdon ja suudella moiskautti 🥰 Elämäni rakkaus, jonka kanssa yhteiseloon olen hyvin sitoutunut.
Loppuun vielä hääpäivän kunniaksi satu, jonka olen Maajussille kirjoittanut 2010.
SATU PRINSSISTÄ JA PEIKOSTA
Olipa kerran, ei kovinkaan kauan aikaa sitten, komea prinssi joka eleli kuningatar-äidin kanssa vanhassa linnassa. Prinssi oli jo kauan toivonut löytävänsä rinnalleen puolison. Mutta puolison löytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Prinssi oli ujo ja prinssin tapaamat prinsessat tuntuivat kovin vaikeasti lähestyttäviltä. Prinssi alkoi jo luopua toivosta ja valmistautui elämään yksin koko loppuelämänsä.
Eräänä päivänä linnan pihaan tulla tupsahti peikkotyttö. Prinssi seurasi hämmästyneenä tytön touhuja.Peikkotyttö oli erilainen kuin kukaan prinssin tapaamista hienoista prinsessoista. Peikko paijasi linnan pihan kissoja, silitteli lehmät ja- herrantähden- kävi taputtamassa traktoriakin! Olihan prinssi ennenkin peikkotytön nähnyt, mutta ei koskaan näin läheltä. Prinssi katsoi tyttöä tarkemmin. Eiväthän peikot kauniita ole, ei tämäkään tyttö, mutta jotain hänessä oli. Prinssi katsoi uudelleen peikkoon päin. Oikeastaan pisamat näyttivät hauskoilta, varsinkin kun peikkotyttö nauroi. Näytti kuin pisamat olisivat pompahdelleen peikon pottunokan kahta puolta. Hieman pyöreäkin peikko oli, mutta se sai hänet vain näyttämään pehmeältä. Prinssi päätti tutustua peikkoon paremmin.
Alussa tyttö oli epäluuloinen. Hän tunsi olevansa omiensakin parissa Sassenach- muukalainen- eikä ollut oppinut luottamaan keneenkään.Eikä peikko tajunnut miksi komea prinssi haluaisi viettää aikaansa pienen pörröisen peikon seurassa. Peikko vetäytyi ja murisi prinssille, mutta vähitellen viikkojen ja kuukausien vieriessä prinssi sai peikon kesyyntymään. Peikko oppi ettei prinssi haluaisi satuttaa häntä. Peikko ei myöskään voinut vastustaa voimakasta vetoa jota hän tunsi prinssiä kohtaan. Tuntui kuin hänen ja prinssin välissä olisi näkymätön köysi joka sitoisi heidät toisiinsa.Mitä paremmin prinssi peikkoon tutustui, sitä enemmän hän alkoi tytöstä pitää. Prinssin elämä oli ollut hiljaista ja peikko toi siihen väriä höpinöillään ja touhuillaan.
Linnan ympärillä oli paljon maata, jota prinssi viljeli. Niinpä hän teki joka vuosi vaivalloisen matkan näyttelyyn joka esitteli maanviljelyksen uusia tuulia ja tarjosi samalla paljon muutakin viihdykettä. Prinssi päätti pyytää peikkotyttöä mukaansa. Ei hän kylläkään uskonut että tyttö lähtisi - yksikään prinsessa ei olisi lähtenyt. Mutta prinssin hämmästykseksi tyttö suostui. Se oli yksi parhaista päivistä prinssin tähän astisessa elämässä! Siihen asti prinssi oli tehnyt näyttelymatkat yleensä erään naapurivaltion prinssin kanssa. Häneen verrattuna peikko oli hyvin erilaista seuraa. Prinssi katseli vierellään vaunuissa istuvaa väsynyttä ja hikistä peikkoa ja mietti miten hauskaa olisi jos samanlaisia päiviä tulisi lisää. Syksyn ja talven mittaan prinssi piti yhä tiiviimmin yhteyttä peikkoon. Peikko janosi tarinoita kyltymättömällä himolla, joten prinssi vei hänet hienoon teatteriin. Kun peikko kipitti prinssin vankkureihin, prinssi hämmästyi kovin. Peikko oli sukinut häntänsä ja otsatupsukkansa ja vyöttänyt ylleen joulunpunaisen kankaan.Hänhän näytti lähestulkoon sievälle! Prinssi nautti peikon reaktioista teatterissa. Tyttö eli silmät suurina täysillä mukana musikaalin vaiheissa. Prinssi päätti ottaa peikon mukaansa naapurivaltakuntaan heti kun siellä esitettäisiin eläviä kuvia. Olisi ihanaa saada peikko uudelleen haltioitumaan samalla tavalla! Kun prinssi pysähtyi miettimään niin hän halusi ilahduttaa peikkoa kaikin mahdollisin tavoin. Itseasiassa hän halusi viettää peikon kanssa aikaa niin paljon kuin mahdollista - hän taisi olla korviaan myöten ihastunut tuohon kummalliseen pikku-otukseen!
Eräänä kevät-talven iltana tuo elokuvailta sitten tuli. Molemmat odottivat iltaa sydämet pamppaillen ja illan päätteeksi prinssi ja peikko suutelivat. Sinä iltana prinssi ei saanut unta vaan valvoi myöhään yöhön ajatusten poukkoillessa vauhkoina pään sisäpuolella. Peikko oli tuntunut prinssin sylissä juuri sellaiselta mitä prinssi oli kuvitellutkin- lämpimälle ja pehmoiselle. Prinssi olisi halunnut suudella peikkotyttöä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen! Hieman punastuen prinssi ajatteli että haluaisi tehdä peikkotytölle paljon paljon muutakin kuin vain suudella. Onneksi kevään ja kesän mittaan prinssille tuli hyvin monta tilaisuutta peikon suutelemiseen - ja myös kaikkeen muuhun mistä prinssi oli yön pimeinä hetkinä haaveillut. Prinssin ihmeeksi ja ihastukseksi peikko oli myös rakkaudessa samanlainen luonnonlapsi kuin kaikessa muussakin. Enää prinssi ei miettinyt olisiko hän mahdollisesti ihastunut peikkoon. Nyt hän tunsi olevansa rakastunut vierellään raukeana lojuvaan olentoon! Tosin väsyneenä peikko saattoi vieläkin lipsahtaa vanhoihin kesyttömiin tapoihinsa ja alkaa murisemaan prinssille. Mutta prinssi oli tottunut käsittelemään eläimiä ja tiesi että peikkoon tehoaisi samat aseet. Rauhallisella puheella ja hellillä silityksillä hän sai luovittua pahatkin tilanteet parhain päin. Prinssistä peikon ajoittainen vauhkoontuminen tuntui raskaalle, eikä hän aika ajoin voinut käsittää rakkaansa tempoilua.
Rakkaansa- niinpä. Prinssi kävi hetki hetkeltä varmemmaksi siitä, että hän halusi viettää loppuelämänsä peikon kanssa. Sanottiinkohan missään lakikirjoissa että prinssien piti avioitua nimenomaan prinsessoiden kanssa? Peikko oli hurmannut kaikki linnan kissat, myös sen pidättyväisen ja ylvään lauman johtajan, ja hän tuli loistavasti toimeen kuningatar-äidin kanssa. Voisiko? Uskaltaisiko?
Uuden vuoden yönä prinssi oli kutsuttu seuralaisineen ulkoilmajuhliin pakkasherran valtakuntaan. Illan pimennyttyä prinssi lähti kävelemään peikkotytön kanssa värillisin lyhdyin valaistua lumottua polkua, joka vei metsän keskellä palavan kokon luo. Prinssi kietoi kätensä peikkotytön ympärille ( voi miten hän tykkäsikään lepuuttaa käsiään tytön masun päällä!) ja veri suonissa kohisten hän pyysi tyttöä tulemaan omakseen. Sydän pamppaillen prinssi odotti tytön vastausta. Hitaasti peikkotyttö kohotti tulenloimun punaamat kasvonsa kohti prinssiä ja silmät kuunvalossa kimaltaen lupasi viettää loppuelämänsä prinssin kanssa.
Tarina jatkuu edelleen, joten nyt emme voi sanoa "sen pituinen se", mutta varmalta taholta saamamme tiedon mukaan prinsi ja peikkotyttö ovat hyvin onnellisia yhdessä ja heidän rakkautensa syvenee päivä päivältä!
