lauantai 23. kesäkuuta 2018

Salaisuuden verho

...pysyy edelleen suljettuna! Tämän kertainen SNY-parini onkin tosi salamyhkäinen =) torstaina haetussa kesäkuun sny-paketissa ei nytkään ollut mitään viestiä mukana.

Kaikkea muuta sen sijaan oli yllin kyllin =)

Ensimmäisenä huomasin tietenkin tuon ihanan värikkään, mielestäni hieman inka-tyylisen pikkukassin.  Se on aivan ihana!! Ja onkin jo päässyt käyttöön "projektipussukkana" kesäneuleelle =) lisäksi löytyi herkkuja, puuvillalankaa, ristikkolehti, teetä, käsirasvaa ja kauniin kesäisiä, todella kauniita serviettejä ❤ varsinkin tuolle käsirasvalle on todella tarvetta. Unohdan aina ostaa sitä.

Kiitos jälleen kerran aivan ihanasta paketista❤❤❤ ja ehkäpä jonakin päivänä San vielä tietää kuka sinä olet =)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Raparperitaivas vai mikä se oli?

Ei kun sehän olikin pitkästä aikaa sunnuntaikuva-taivas =) vaikka kovasti olen tänään raparperien parissa puuhaillutkin.  Näyttää olevan tämä kevät-aika niin hektistä ettei muista kuvia ottaa!

Hieman harmittaa, että syreeni, pihlajat ym.juhannuskasvit ovat jo kukassa. Onkohan Juhannuksena enää mitään kukkasia? 



Puutarhahommani ovat valitettavan vaiheessa. Selkä vaivaa edelleen-välilevyhän se siellä magneettikuviin mukaan kiukuttelee.  Ja lisäksi kaipaan  multaa-paljon multaa uusien kasvulavojen tekoon. Se multa vain on kunnan jäteasemalla ja Maajussi kesäflunssassa. Eli ei jaksa nyt traktorilla kirkonkylälle asti ajella.

Pitkän tauon takia saatte vielä bonuskuvan ❤
Maisema meidän rakkaan Onnen Pesän ikkunasta. Olkaa hyvät =)