Näytetään tekstit, joissa on tunniste humputtelemassa maailmalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste humputtelemassa maailmalla. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. heinäkuuta 2024

Kesällä kerran

 Aikoinaan Jörn Donner hoki telkkarissa, että lukeminen kannattaa aina. Kirjoja Donner tarkoitti, mutta joskus on ihan sivistävää lukea lehtiäkin- jopa naistenlehtiä.

Reilu vuosi sitten silmiin sattui Kodin Kuvalehden juttu näyttelijä Juha Variksesta ja hänen lapsuuden maisemiinsa perustamasta kesäteatterista. Olin kyllä tiennyt Variksen olevan Viitasaarelta, mutta mistään Löytänän kesäteatterista en ollut koskaan kuullutkaan.

 Joku kesäteatteriesitys on kuulunut perinteisesti suvihuvituksiimme ja jos neljänkymmenen kilometrin päästä kerran löytyy ammattinäyttelijöiden tekemää teatteria, niin tottahan tilaisuus pitää käyttää hyödyksi. Sitäpaitsi olen aina tykännyt Juha Variksesta näyttelijänä.

Viime kesän esitys oli Mika Waltarin kirjoittama Myöhästynyt hääyö.



 Menimme, katsoimme, nautimme ja nauroimme. Ja päätimme tulla toistekin.

Eilen oli sitten se hetki, kun Löytänälle uudestaan suunnistimme. Tämän vuoden esitys oli vanha kansannäytelmä Suutari Vilihunen- ja ei, nimessä ei ole kirjoitusvirhettä! Suutari on savolainen, joten hän ei ole Vilhunen vaan Vilihunen 😉


Pääosassa suutarina 35-vuotistaitelijajuhlaansa viettävä Varis, hänen pohjalaisena vaimonaan Pirjo Määttä ja muissa rooleissa Variksen vaimo Helena Vierikko ja Määtän puoliso Heikki Pitkänen. Kaikki kansallisteatterin näyttelijöitä.

Sää ei mitenkään suosinut, tuuli lähes myrskyisästi ja vettäkin tihuutteli. Itseasiassa koko aamun kyttäsin teatterin facebook-sivuja peruutuksen pelossa. Niin kovaa ei sentään tuullut onneksi, että esitys olisi jouduttu perumaan. Näyttämön takana järvellä oli kyllä vaahtopäitä koko esityksen ajan. 
Tuo miljöö muuten on yksi lisäplussa Löytänän kesäteatterille! Mikä voisikaan olla suomalaisempaa, kuin sinisenä päilyvä järvenselkä? 
Kuva viime kesältä, jolloin paistoi aurinko näytöksen aikana.

Suutari Vilihunen oli hauska ja ihanalla tavalla vanhanaikainen näytelmä! Tykkään siitä, että näytelmät Löytänällä valitaan "listan" ulkopuolelta ja uskalletaan esittää yleisölle hieman tuntemattomampia näytelmiä. Toki tähän varmaan vaikuttaa työryhmän koko; neljä näyttelijää.

Juha Varis palkittiin tänä vuonna ensi-illan yhteydessä Vuoden maaseutukasvo-palkinnolla ja myös Viitasaarelainen kotiseututeko-kunniakirjalla. 

On aivan ihanaa, ettei hän ole unohtanut juuriaan vaan on päättänyt nostaa kotikyläänsä maailmankartalle ja tuonut uutta virtaa koko kyläyhteisölle. Kylätaloa on korjattu, väliaikapuffetti tuo roposia kyläyhdistyksen kassaan ja kylä tulee tunnetuksi laajemminkin. Väliaikapuffetin pullat ovat elämys sinänsä 😋 uunituoreita, suussa sulavia ja pumpulin pehmeitä! Eikä kooltaankaan mitään miniatyyrejä! 








sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Myrskyluodolla

 


Tämä lopuillaan oleva viikko on ollut minulle lomaviikko. Naapuripitäjässä puolestaan on vietetty Viitasaaren elokuvaviikkoa, joka perinteisesti juhlistaa uusia kotimaisia elokuvia. Tokihan elokuvaviikon tarjonta on hyödynnetty aina kun se on mahdollista ja sopivaa nähtävää on ollut. Muutoin ei noin lähelle elävät kuvat tule. Onpa elokuvaviikolla näppinsä pelissä meidän suhteemme alkamisessakin. Matkasta katsomaan Rööperiä viisitoista vuotta sitten kaikki alkoi.

Nyt siis oli minulla lomaviikko ja Maajussilla vielä sairaslomaa. Ei siis työesteitä elokuvareissulle! Tämän viikon pakkasten ansiosta jäätiekin oli käytössä, mikä lyhentää matkaa ihan mukavasti. Monta kertaa viikon mittaan varmistelen kestääkö Maajussin selkä lähes kolmen tunnin istumisen? Vastaus oli joka kerta, kyllä minä istumaan pystyn. Niinpä popsuttelin perjantaiaamuna popcorneja evääksi; pakkasin ne, vichypullon ja lisäpehmusteeksi Maajussille istuintyynyn ja suuntasimme kohti Viitasaarta.

Tarinana Myrskyluodon Maija on tuttu. Kirjasarjan olen lukenut. TV-sarjaa en sen sijaan ole katsonut. Olin silloin sen verran nuori, ettei aihe kiinnostanut. Tiesin siis kirjojen perusteella,että nenäliinapaketille olisi käyttöä!

Ja olihan sille. Nessuja tarvittiin molemmat, minä toki enemmän. Olen semmoinen itkijä, ettei siihen paljoa tarvita, kun sadekuuro iskee! 

Erilainen elokuva oli kuin muistikuvani kirjoista. Oolannin sodalle oli elokuvassa varattu yllättävän paljon aikaa. Kirjoista en sotaa niin muista. 
Alussa jännitin pääparin puheenparren puolesta. Molemmat pääosan esittäjät ovat ruotsalaisia, mutta hyvin oli Ahvenanmaan murre hallussa! Pidin myös siitä, että pääosan esittäjät oli saatu näyttämään sopivasti tavallisilta. Heidät pystyi hyvin kuvittelemaan kovaan elämään tuulen pieksämällä kalliolla. 

Elokuvan yksi pääosan esittäjistä oli Ahvenanmaan karu luonto. Nautin kallioiden ja tyrskyjen katselusta täysin rinnoin! Ja kyllähän me elokuvasta muutenkin nautittiin! Kokemus oli sen verran voimakas, että hetki kesti ennen kuin täysin palasin 1800-luvulta tähän päivään! 

Ja pisteenä Iin päällä, pääsin ulkoiluttamaan uutta pääpantaani ensimmäistä kertaa 🥰
Lomaviikon tuotoksia. Lankana akryylilanka, ettei kutita otsaa.