Viikon valitusvirsi

Viime postauksessa kirjoitin puolukkachutneysta ym.suunnitelmista tälle viikolle. Töihinkin suunnittelin vaikka mitä "ylimääräistä", kun syyslomaviikon takia lapsia olisi vähän.

Kuinkas sitten kävikään? Viime aikoina pikkupiltit ovat olleet enemmän tai vähemmän räkäisiä. Ja kukas se heidän kanssaan eniten lattialla pyörii syli täynnä räkänokkia? No minähän se ja niinhän siinä kävi, että lentsupöpö hyppäsi minunkin nenääni 🤧 maanantain vielä olin töissä, mutta seuraava yö meni kurkkukipua potiessa ja tiistaiaamuna pitikin pirauttaa töihin, etten ole työkykyinen. Loppuviikko meni kotona haahuillessa ja Maajussin kainalosta Love&Care-hoitoa tankatessa.

Sen verran sain torstaina aikaiseksi, että kotikotona leivinuunia lämmittäessä survoin loput puolukat tekeytymään viinihapon kanssa tuoremehuksi.

Äsken sen sitten siivilöin ja sokeroin. Yksi inhokkipuuhistani muuten! Olen aika nopeatempoinen ihminen, joten lirppiminen hitaasti omalla painollaan valuvan marjamassan kanssa on t.y.l.s.ä.ä! 

Samalla kun puolukat tiputtelivat mehuaan sihdin läpi keittelin pikkuannoksen puolukkachutneyta. Saint Peppone kyseli viimeksi ohjetta, joten tässäpä se tulisi:

PUOLUKKACHUTNEY 

400g Pakastepuolukoita

1punasipuli

2dl sokeria 

2rkl vettä

2rkl valkoista balsamiviinietikkaa

2maustemittaa kanelia

1tl inkivääriä

2laakerinlehteä

Hienonna punasipuli ja kuullota se pehmeäksi pienessä määrässä voita/ruokaöljyä.

Lisää puolukat, vesi ja sokeri.Kiehauta.

Lisää muut aineet ja keitä hiljaisella lämmöllä noin 10min. Poimi laakerinlehdet pois.

Purkita pieniin lasipurkkeihin.

Säilytä kylmässä.

Itse hieman murskasin sekoitellessa puolukoita ja käytin hillosokeria. Ohje on pieni- tästä annoksesta tulee reilut kaksi parin desin vetoista purkkia.  

Pyörii kuin puolukka hillossa

 

 

Kuvan kurpitsa liittyy hyvin vahvasti asiaan 😃  

Niin kauan kuin muistan meillä on kasvatettu kurpitsoita. Ennen vanhaan niistä tehtiin myös etikkasäilykettä, mutta minä en oikein ole etikkakurpitsan ystävä. Entisessä elämässä sitä tuli haisteltua ihan riittämiin työn puolesta.

Viikon alussa hommasin sangollisen puolukoita ja tänään keittelin osasta Kurpitsapuolukkahilloa. Sitä meillä on tehty "aina". Isäni eläessä pääasiallinen eläin ruokapöydässä oli hirvi ja riistan kylkeen Kurpitsapuolukka käy mainiosti. Toki myös kaaliruokiin ja miksei ihan mihin vain. Aikaisemmin Maajussi sitä taisi laittaa lautaselleen lähes päivittäin.

Tuo kuvan kurpitsa oli juuri sopivan kokoinen pilkottavaksi. Yhtenä kesänä suurin kurpitsa oli 18kg ja sen kanssa sai suorastaan painia ennenkuin siitä paloja irti sai. Käyttämäni ohje on hyvin yksinkertainen; kilo puolukkaa, kilo kurpitsaa ja desi vettä. Kypsän mössön surautan sileäksi sauvasekoittimella. Sitten kilo sokeria sekaan ja keitellään noin vartti. Itse otan hilloa lusikalla lautaselle ja lykkään sen hetkeksi jääkaappiin.  Jos hilloon saa vedettyä uran sen valumatta umpeen on hillo valmista purkitettaksi.   Kurpitsan raastan äidiltä perityllä yleiskoneella. Koneen isä osti joululahjaksi meille naisille kun olin yläasteella 🫣 tänään puhuttiinkin Maajussin kanssa, ettei nykypäivän kodinkoneille samanlaista työuraa ole tiedossa. Hyvä kun takuuajan kestävät.  

Kuumat hillopurkit käännän ylösalaisin jäähtymään. Sillä tavoin purkeista painuu ilmat pihalle ja purkki umpioituu. Kyllä noista useamman kerran syö! Toki ainakin yksi purkeista lähtee Joulupukin rekeen kohti vastarantaa 😉

Samaan aikaan kun hillo kiehui hellalla jatkojalostin jäljelle jääneitä puolukoita herkulliseksi piirakaksi. Ehkä tuohon kylkeen olisi voinut jäätelölastu sulautua, mutta sitä ei nyt ollut. Pakastimessamme on joku vika, joka haihduttaa jäätelöt olemattomiin. Varsinkin Maajussin vapaapäivinä haihtumista tapahtuu...

Kaikkia puolukoita en siltikään saanut kulutettua. Luultavimmin teen viinihapon avulla mehua niistä tai ehkä pienen annoksen myös puolukkachutneyta. Sitä kokeilin vähän aikaa sitten pari purkillista Börje Salmingin keittokirjasta ja tykästyin makuun kovasti! 

Mutta asiat tärkeysjärjestykseen! Kun olin leikkinyt keittiöhengetärtä "kotikotona" leivinuunin hehkussa aikani, oli aika kutsua Maajussi treffeille Rajaseudulta 🥰  treffeily on yksi arkemme pieniä iloja. Jos Maajussi vaikka sattuu kesällä olemaan kirkonkylällä kun pääsen töistä, saatamme hakea syötävät grilliltä ja mennä uimarannan puistoon piknikille. Kun on tarpeeksi maalainen, niin osaa nauttia yksinkertaisistakin asioista! 

Mielenrauhaa

 Rakastan työtäni 🥰 Kun viisi vuotta sitten tähän aikaan syksystä puputin kolmiolääkkeitä kuin karamellejä ja odottelin kutsua kirurgin veitsen alle, jouduin pohtimaan mitä sitä tekisi mikäli selästä ei leikkaamalla kunnollista tule? En oikein keksinyt mitään muuta mikä kiinnostaisi kuin työ lasten parissa. Ehkä työ koirahoitolassa?  Mutta jos ei kauaa kärsi seisoa eikä istua olisi aika mahdotonta löytää itselleen työtä. Tiedän vain yhden ammatin, jota voi tehdä selällään.  Silläkään ei rikastumaan täälläpäin pääsisi, kun kunnan väestörakenne on eläkeläisiin painottuva 🙃 Onneksi selästä tuli ihan kelvollinen ja pystyin palaamaan työhöni.

Vaikka työtäni rakastankin, myönnän sen kuormittavuuden. Melu ja jatkuva sosiaalisessa kontaktissa olo vie välillä mehut! Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tarvitsen mahdollisuutta nollata itseni olemalla yksin. Mieluiten ihan hiljaisuudessa.

On todellinen onni, että Maajussi heittäytyi villiksi kolmisen vuotta sitten ja laajensi tiluksiaan naapurin puolelle. Ukkokultani on hyvin harkitseva ja kun "Teboilin parlamentti" vihjaisi perikunnan laittaneen naapuritalon maineen myyntiin asiaa pohdiskeltiin huolella. Investointi olisi kieltämättä iso. Mutta toisaalta metsässä ei raha menisi hukkaan ja vanhan asuinrakennuksen ja ulkorakennusten lisäksi kauppaan kuuluisi rantasauna. 

Kivenheiton päässä kotoa oleva rantamökki on ollut Maajussin pitkäaikainen haave. Kyllähän minullekin uimapaikka kelpasi ja kun  kävimme tutustumassa Ylätupaan henki vanhasta rakennuksesta rauha ja tuli olo, että täällä meidän pitääkin olla

Niin kaupat syntyivät ja Ylätupa lisukkeineen oli meidän 💝 tai no, virallisesti tietenkin Maajussin. 

Varsinkin keväänä jolloin Maajussi maakaupat teki Hanis-biitsi oli todella tärkeä pään kasassa pysymisessä! Silloin olin isompien lasten ryhmässä ja siellä oli kaikenlaista. Oli suorastaan elintärkeää, että pääsin iltaisin uimaan ja tuijottelemaan tyhjyyteen ilman, että kukaan tarvitsi minua. Ja mikäpä näitä maisemia on tuijotellessa 😍

Vaikka nyt asiat työn suhteen ovatkin ryhmän vaihdon jälkeen huomattavasti paremmin on Biitsi edelleen sielunmaisemani ja sinne rynnistän heti, kun se vain keväällä on mahdollista ja rantasaunakautta jatketaan niin pitkälle kuin vain säät syksyllä sallivat. Hanis-Biitsillä tätäkin nyt naputtelen lämpenevän kaminan naksuessa taustalla ja kiukaan lämmetessä seinän takana. Kullan huuhdontaan päästään, kunhan Maajussi iltatöiltä palajaa ja taidanpa Keiteleen aaltoihin myös pulahtaa illan aikana. Mutta nyt höpinät seis ja lisää puita kiukaan alle!

Terve poika

 Tänään tehtiin porukalla roadtrip noin 90km:n päähän Äänekoskelle Hiskinmäen eläinsairaalaan.

Rajaseudun uusin tulokas Rölli  käväisi sydäntutkimuksissa. 

Maaliskuun alussa pitkäaikainen kumppanimme Impi-neiti kirjaimellisesti kuihtui pois. Kilpirauhasen liikatoiminta vei muutenkin hoikan kissavanhuksen luurangon laihaksi eikä tehtävissä ollut kuin se suurin rakkauden teko. Oli aika päästää Impi sateenkaarisillalle. Suru oli suuri ja pitkän aikaa töistä tullessa odotin näkeväni korituolissa nukkujan- välillä tuntui kuin siinä olisi pieni hahmo ollutkin 💜

Impi oli puolivillistä pihakissan pennusta vähin erin kesytetty ja ainakin minulle oli selvää, että jos uusi kissa taloon otetaan se on rescue-taustainen.

Rajaseutu nyt vain on ihan hippurippusen syrjässä löytöeläintaloista ja ensikodeista. Sekä Kuopioon että Jyväskylään on noin 100km. Siitä huolimatta kesäkuussa näytti lupaavalta! Jyväskylässä olisi ollut pentukaksikko, joka mielestäni enteellisesti oli syntynyt Impin kuolinpäivänä.  Valitettavasti kahdesta finaaliin valitusta kotiehdokkaasta me olimme se, joka jäi lehdelle soittelemaan. Uskoin silti, että jossain vielä on se meille tarkoitettu kissa.

Heinäkuun lopulla Maajussin nuoruuden ystävän vaimo kysäisi, josko meille kelpaisi liioista kissakavereista ahdistuva ikäneito?  Lyhyen harkinnan jälkeen luvattiin neito ottaa, mutta muutaman päivän kuluttua hän tarjosikin heidän navettakissaansa. Suloinen kuin mikä, mutta hirveän pahapäinen muiden urosten seurassa. Seurasi ankaraa pohdintaa useampi päivä. Toisaalta, mutta sitten taas toisaalta... sydämeni sykkii kuitenkin isoille pojille ja navettakissan tiesin kunnon äijäksi! Olinhan välillä ollut Maajussin mukana kissanruokintakeikoilla talonväen ollessa reissussa. Tiesin myös kissan olevan yltiöystävällinen, joten kyllä kiitos! Me otetaan Rölli-herra 💝

Elokuun alussa Rölli sitten pakkasi raapimispuunsa mukaan ja muutti viiden kilometrin takaa maakuntarajan tälle puolen.

Uuteen kotiin sopeutuminen sujui kuin tanssi ja yhteiselo lähti täydellisesti käyntiin. Koska herran tausta oli kauniisti sanottuna epämääräinen oli aiheellista käydä terveystarkastuksessa ja päivittämässä rokutukset ajan tasalle. Sillä kertaa ei mitään löytynytkään, mutta tehosterokotus-reissulla kuului voimakas sivuääni sydämestä. Sitä sitten ajeltiin tänään ultramaan.

Jälleen kerran saatiin kehuja käytöksestä! Pientä kiroilua lukuun ottamatta Rölli jaksoi tutkimukset hienosti! Röntgenissä saatiin kehuja molemmat 😃 hoitaja arveli minun olleen aiemminkin avustamassa röntgenkuvissa. Ei, en ole ollut, rakastan vain katsoa eläinlääkäriohjelmia.

Tutkimuksissa ei onneksi mitään hälyttävää löytynyt. Terve poika- toistaiseksi. Sydämen seinämän paksuus oli normaalin ylärajoilla, joten sitä pitää seurata. Kun kuitenkaan ei mitään oireita ole, edes mitään lääkitystä ei tarvita. 

Sen verran jännittävä reissu oli, että loppupäivä on mennyt vähän kaikilla voimia keräillessä ja herkutellessa. Herkut olemme kyllä nyt ansainneet!

 

I'll be back...

 ...ainakin luulisin niin. Keväällä laitoin facebookiin kuvan lukemastani kirjasta ja yksi kommentoijista kysyi onko minulla blogia. Vastasin ettei enää, mutta ajatus jäi hautumaan ja kun kirjastosta viime viikolla tarttui mukaan kirja, jonka päähenkilö bloggaa, tuli blogia ja blogimaailmaa suoranainen ikävä! Joten täällä ollaan 🥰 

Edellinen postaus on viiden vuoden takaa. Mikä on tässä välissä muuttunut? No ainakin paino (ylöspäin) ja nimettömään on tullut yksi sormus lisää. Mennä rytkäytettiin Maajussin kanssa naimisiin helmikuussa seurakunnan hääyö-tempauksessa. Edelleen työpaikka on päiväkoti ja 1-3vuotiaiden ryhmä. Tällä hetkellä todella nuori porukka! Nuorin hoidettava on 10kk eikä vanhimmatkaan ole lähelläkään kolmea ikävuotta. Ihan parasta porukkaa siis! Vaippaväki on todellakin se "minun juttuni" ❤️ 

Elämä mäen päällä maakuntarajalla kulkee omia uomiaan ja me Maajussin kanssa kellutaan siinä uomassa. Suurta säpinää ei ole, mutta ainakaan minä en tämän vauhdikkaampaa kaipaakaan. Itselle pitää jättää aikaa; neulomiselle, kirjoille ja kahdenkeskiselle yhdessä ololle. Ja ehkäpä nyt jälleen tälle blogille!