Jouluisia jorinoita

 

Joulukuun 29.päivä.  Joulu vietetty lukien, leväten ja kinkkuvoileipiä syöden. Tänä vuonna aatto oli normaalista poikkeava, koska Maajussi oli jouluaaton töissä. Toki omalla kylällä, joten työmatkoihin ei mennyt kohtuuttomasti aikaa. Mutta töissä silti. Niinpä minä jouduin ottamaan hieman enemmän koppia aaton puuhista; haudoilla käynnistä, joulusaunan lämmityksestä jne.

Haudoilla käytiin kahdestaan nuoremman kälysen kanssa. Hieman etukäteen jännitin reissua, koska olemme perusrytmiltämme erilaisia, mutta hyvin se meni. Tietenkin! Milloinhan sitä oppisi olemaan stressaamatta etukäteen asioista?! Oli semmoinen tyttöjen reissu. Varustelukin oli tyttömäinen 😃 otsalamput? No, eipä tullut mukaan. Sytkäri? Jäi eteisen halkolaatikon päälle. Tulitikut onneksi oli. Lapaset? Autossa. Niinpä kaivelimme paljainkäsin lunta hautakivien edestä kuunvalossa. Ja voi pojat, sitä lunta totisesti täällä Savossa riittää! Tämmöiselle dreeverimalliselle joillekin suvun haudoista oli jopa haasteellista päästä lumen takia. Hautausmaakierroksen jälkeen juhlistettiin aattoiltaa avantouinnilla. Kälyselle eka kerta, mutta ilmeisen koukuttava sellainen! 

Vaikka sitä ei aina uskoisi, lienen ollut kohtalaisen kiltti. Lahjavakassa oli useampikin paketti. Maajussilta kirjoja, kummitädiltä tonttumukit molemmille, suklaata ja kynttilöitä ym. Myös Rölli sai oman pakettinsa. Vieterihiiren. Enemmän kyllä kiinnostaa se naru, mistä hiiri vedetään käyntiin kuin itse hiiri. Välillä vetää hiiren käyntiin itsekin hampaillaan. 

Vanhempi Maajussin siskoista ei tänä jouluna Rajaseudulle jaksanut tulla. Ymmärrettävää toki, mutta silti ajatus yksinäisestä joulusta kerrostaloyksiössä tuntuu kurjalta. Minä kun tahtoisin kaikilla olevan hyvä olla ja että jouluna koko perhe olisi koossa. Vaikka täytyy myöntää, että joulustressin kourissa leikittelikin ajatuksella, että joskus viettäisimme joulun ihan kahdestaan Maajussin kanssa. Vain me kaksi oman aikataulumme mukaan.  

Paluu arkeen olikin sitten täydellinen. Tapaninpäivän iltana Maajussi aivasteli aivastelemasta päästyäänkin ("mitä lie allergiaa") Yö teki hyvin selväksi ettei kyse ollut allergiasta. Ei tullut paljon nukuttua kumpikaan. Maajussia valvotti kurkkukipu ja minä en hennonut jättää kipeää miestä valvomaan yksin yön pimeyteen. Keskiviikon mies makasi peiton alla ja vapisi kivusta jokaisen aivastuksen jälkeen. Onneksi olo alkoi sen jälkeen paranemaan. Päivystys kun olisi tällä viikolla Pielavedellä oman terveyskeskuksen ollessa kiinni. Ei ole kovinkaan kiehtova ajatus, että ajaisi lähes sata kilometriä otattamaan angiinan pikatestin, missä menee muutama minuutti ja sen jälkeen ajaisi taas puolitoista tuntia takaisin kotiin. Maalaiselämän varjopuolia. 

Joululoma on kyllä tullut tarpeeseen. Akkuja lataan vuoden vaihteeseen asti ja sitten palaan vaippapöksyjen pariin. Myös Maajussilla on uuden vuoden tienoo vapaa, joten voimme nauttia yhdessä olosta ennen härkäviikkoja.

Toivottavasti teidän joulunne oli  sellainen kuin pitikin. Loppuun tuokiokuva ulkoa ja pihamaan joulunvietosta.

Keittopatojen äärellä

 Kylläpä edellisestä blogitekstistä onkin jo aikaa! Tähän aikaan vuodesta elämä vain on aika touhukasta. Töissä valmistellaan joulujuhlaa, väkerretään joulukoristuksia ikkunoihin, ulkokuuseen ym. Ja toki kotonakin pitäisi joulua valmistella.

 Ennen kaikkea pitää neuloa 😀 joulukuussa kun on Niina Laitisen joulukalenterisukkien aika ja tänä vuonna menossa on myös Hanni Kaartiaho Desingin Joulusukat, joiden neulonta alkoi jo 20.11 siten, että viimeinen pätkä julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Älkää siis ihmetelkö jos en niin aktiivinen ole Pesän reunalla. 

Vaikka puuhaa riittääkin, on vuoden kulussa perinteitä joihin pitää osallistua. Yksi niistä on edesmenneen isäni metsästysseuran hirvikeitto. Sieltä tultiin äsken mahat täynnä. 

Jo vuosikausia keitto on tarjottu seuran kodalla. Toki silloin ollaan sään armoilla, mutta jo paikallislehdessä olleessa kutsussa mainitaan ulkovaatetus ja onhan kodassa tulet. Yhtään ei tullut kylmä, vaikka ulkona pakkasta onkin tänään yli -10. Sitäpaitsi nykyään käytetyt styrox-kipot pitävät tarjotun ruuan kalttaavan kuumana pitkän aikaa. Kysykää vaikka kieleltäni 😝 

Nykyvuosina hirvikeitolla käyntiin sisältyy yleensä pieni haikeuden vihlaisu, kun tekijäporukassa ei enää näy isä-Mauria. Hirviseura oli niin vahvasti osa elämää vuosikymmenet. 

Vaikka olin vain viisi vuotias, kun muutettiin äidin lapsuudenkodista isän lapsuudenkotiin on tuo seutu minulle se kotikylä. Siksikin keitolla on kiva käydä  omien ihmisten parissa.  Hyvää keitto olikin ja maistuu kotaolosuhteissa vielä normaaliakin paremmalta. Kovin vähän vain näkyi ihmisiä, kun syömässä käytiin. Tänään oli päällekkäisyyksiä mikä ehkä karsi väkeä. Mutta näin kyllä keitolla ihmisiä, jotka olivat tulossa itsenäisyysjuhlista koulukeskukselta 🇫🇮 ja ainahan on niitä, jotka säikähtävät pakkasmittarin lukemia ja jättävät tulematta sen takia.

Meitä pakkaskeli ei säikäyttänyt millään tavalla. Päinvastoin! Keitolta jatkettiin matkaa kirkonkylälle ja Maajussin kauhuksi uimarannalle 🥶 Maajussi kun ei voi käsittää vaimonsa olevan nyt Sulava Norppa

Päätin oman rannan jäädyttyä vihdoinkin aloittaa avannossa käynnin ja hankin pukukopin avaimen. Avantouijien Whatsapp-ryhmän nimi on Sulavat Norpat 🦭 vielä on harrastus ihan aluillaan ja vain kylmän veden ihanuus pitää minut norppana. Uimarannan vesi kun on Keiteleen kirkkaisiin aaltoihin tottuneelle suorastaan ällöttävän ruskeaa.