Puuh, takana väsyttävä viikko. Oli vanhempainilta, joka venytti työpäivää ja viikkoon sisältyi kaksi aamuvuoroa. Aikaiset heräämiset eivät oikein ole se minun juttu. Varsinkaan kun sitä kelloa pitää alkaa kyttäämään tuntikausia ennen heräämistä 🤬 ikinä en ole pommiin nukkunut, mutta takaraivossa on silti alitajuinen pelko siitä, että niin kävisi. Niinpä eilis"iltana olo oli hailakka, ikäänkuin hieman surumielinen rankan viikon jäljiltä.
Osittain hailakkuus kyllä johtui siitä, että vietin iltani lukien Liina Putkosen kirjaa Varastettujen hetkien puutarha. Kirjasta enemmän tuolla kirjablogin puolella.
Mutta siis, kirjan loppu on haikea ja se tarttui. Mitä vanhemmaksi tulen, niin sen vahvemmin koen lukemani ja näkemäni. Toki aina olen uppoutunut syvälle tarinoiden maailmaan.
Onneksi työn puolesta on tullut viime vuosina tahkottua tunnetaitoja, joten osaan jo erottaa muualta imuroidut tunnetilat oikeista tunteista. Ainakin valveilla 🫣 ennen nukkumaan menoa katsottu riitaisa tv-ohjelma tai ahdistava kirja seuraa kyllä tunnetasolla usein uneen. Tästä syystä välttelen mm.Midsomerin murhia. Sarja kun tulee sunnuntai-iltaisin loppuen klo.22.00. Olen huomannut, että seuraava yö on "tunkkainen" ja riitaisa. Midsomerin kreivikunta kun ei sarjan perusteella ole mikään parisuhdeparatiisi naapurisovusta puhumattakaan 😃
Toisaalta myös positiiviset tunteet tarttuvat helposti. Viime talvena Maajussin ollessa välillä töissä yli 70km:n päässä lohdutin itseäni katsomalla Hakekaa kätilö-sarjaa. Liikutuksen kyyneleet ja sarjan lämmin tunnelma lämmittävät viluisen sydämen.
