perjantai 19. heinäkuuta 2024

Hevari humputtelee

 Suurin osa lukijoista tietänee, että maalla asutaan 😃 aiemmin Maajussi viljeli luomuviljaa, mutta luomun vaatima paperinpyöritys ja palkkatyön yhdistäminen peltohommiin oli sen verran hankalaa, että jo useamman vuoden pellot ovat olleet vuokralla. Ensimmäisenä vuotena pihapelloilla oli viljaa ja hernettä; sen jälkeen naapurin mustat möröt ovat laiduntaneet pihan ympärillä. Naapurissa kun kasvaa  Aberdeen Angus-lihakarjaa.


Yleensä yhteiselo on sujunut ongelmitta. Mitä nyt joskus on tienvarsipuskat ottaneet osumaa ryhmän vaihtaessa lohkoa.

Tänä kesänä saamme nauttia naapurin vanhimman siitossonnin ja hänen haareminsa seurasta. Herra on sellainen käheä, möreä-ääninen örinähevari. Äänekkäämpi kuin edeltäjänsä.

Illalla hieman ennen puolta yötä herättiin outoon jyminään. Jaa, ukkonenkos se? Ei vaan kammarin ikkunan alla laiduntava lauma juoksee aidan varressa hulluna! Mutta miksi?! 
Ikkunasta kuikuileva Maajussi havahtui siihen, että vouhottavasta mustasta massasta puuttuu jotain. Missäs se sonni on??? Muorin kammarin ikkunasta katsominen antoi vastauksen kysymykseen. Sonni seisoo takapihalla koristeomenapuun alla! 

Hieman kävi kylmät kun minäkin uteliaisuuttani vääntäydyin tuvan ikkunaan. Sonni oli kiertänyt keskelle pihaa- pihaa jossa on kolme autoa ja mm.isävainaan puutarhajyrsin. Ettei nyt vaan kävis mitään? Onneksi Herraa ei kulkuneuvot kiinnostaneet. Suuntana oli aitan takana oleva laidun. Aidan taakse jääneitä lehmiä sen sijaan kiinnosti kovasti mihinkäs se isäntä joutui? Ja kohta oli myös osa emolehmistä aidan väärällä puolella!  

Sonnista ehkä olisimme selviytyneet, mutta puolikas lauma oli jo liian kova pala purtavaksi. Niinpä Maajussin epäkiitollinen tehtävä oli soittaa naapuriin puhelu, jota kukaan eläimiä kasvattava ei halua yöllä saada. Koska vapauden makuun päässyt nautaporukka on haasteellinen ohjattava joutui Maajussi jäämään ulos auttamaan naapurin miesväkeä. Minä olin sen verran hemmoteltu prinsessa, että pysyin sisällä... emolehmät olivatkin menneet ihan suosiolla takaisin vasikoidensa luo, mutta sonnia ei sähköaitaus ollut pahemmin kiinnostanut- vaikka lohkolla onkin keväällä kylvettyä heinää yllin kyllin.  Oli ollut työn takana saada se takaisin sinne minne pitääkin. 

Kun käytin Röllin ulkona neljän maissa Sonni nujasti aitauksen yläpäässä. Aikamoisen kuopan se on saanut kaivettua puskemalla ja kuopimalla parissa päivässä.

Harmi vaan, että kuoppa ilmeisesti on niin lähellä aitaa, että siitä suurempikin poika pyörähtää näppärästi vapauteen. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun Maajussi heräsi viiden maissa ja mutusteli aamupalaansa, herätti sonnin ääni hänessä suurta ihmetystä. Mörinä kun  kuului aitan takaa, missä ei pitäisi ketään olla. Mutta siellähän sitä taas oltiin muutaman mukaan lähteneen daamin kanssa 🐃 naapurin isäntä oli ollut unenpöpperöinen eikä mitenkään kasvattiinsa tyytyväinen  saadessaan samana yönä jo toisen puhelun suuren seikkailijan edesottamuksista.

Tästä draamasta minä olin autuaan tietämätön. Hieman kyllä ihmettelin hiljaisuutta, kun Rölli vaati päästä ulos ennen kuutta. Sonni oli joutunut pihatarhaan miettimään tekosiaan ja muu lauma siirretty kauemmas metsänreunaan. Eikä onneksi meidän pihakaan kärsinyt vaurioita muutamaa puutarhassa olevaa paskaa ja lukuisia sorkanjälkiä lukuunottamatta. 





maanantai 8. heinäkuuta 2024

Kesällä kerran

 Aikoinaan Jörn Donner hoki telkkarissa, että lukeminen kannattaa aina. Kirjoja Donner tarkoitti, mutta joskus on ihan sivistävää lukea lehtiäkin- jopa naistenlehtiä.

Reilu vuosi sitten silmiin sattui Kodin Kuvalehden juttu näyttelijä Juha Variksesta ja hänen lapsuuden maisemiinsa perustamasta kesäteatterista. Olin kyllä tiennyt Variksen olevan Viitasaarelta, mutta mistään Löytänän kesäteatterista en ollut koskaan kuullutkaan.

 Joku kesäteatteriesitys on kuulunut perinteisesti suvihuvituksiimme ja jos neljänkymmenen kilometrin päästä kerran löytyy ammattinäyttelijöiden tekemää teatteria, niin tottahan tilaisuus pitää käyttää hyödyksi. Sitäpaitsi olen aina tykännyt Juha Variksesta näyttelijänä.

Viime kesän esitys oli Mika Waltarin kirjoittama Myöhästynyt hääyö.



 Menimme, katsoimme, nautimme ja nauroimme. Ja päätimme tulla toistekin.

Eilen oli sitten se hetki, kun Löytänälle uudestaan suunnistimme. Tämän vuoden esitys oli vanha kansannäytelmä Suutari Vilihunen- ja ei, nimessä ei ole kirjoitusvirhettä! Suutari on savolainen, joten hän ei ole Vilhunen vaan Vilihunen 😉


Pääosassa suutarina 35-vuotistaitelijajuhlaansa viettävä Varis, hänen pohjalaisena vaimonaan Pirjo Määttä ja muissa rooleissa Variksen vaimo Helena Vierikko ja Määtän puoliso Heikki Pitkänen. Kaikki kansallisteatterin näyttelijöitä.

Sää ei mitenkään suosinut, tuuli lähes myrskyisästi ja vettäkin tihuutteli. Itseasiassa koko aamun kyttäsin teatterin facebook-sivuja peruutuksen pelossa. Niin kovaa ei sentään tuullut onneksi, että esitys olisi jouduttu perumaan. Näyttämön takana järvellä oli kyllä vaahtopäitä koko esityksen ajan. 
Tuo miljöö muuten on yksi lisäplussa Löytänän kesäteatterille! Mikä voisikaan olla suomalaisempaa, kuin sinisenä päilyvä järvenselkä? 
Kuva viime kesältä, jolloin paistoi aurinko näytöksen aikana.

Suutari Vilihunen oli hauska ja ihanalla tavalla vanhanaikainen näytelmä! Tykkään siitä, että näytelmät Löytänällä valitaan "listan" ulkopuolelta ja uskalletaan esittää yleisölle hieman tuntemattomampia näytelmiä. Toki tähän varmaan vaikuttaa työryhmän koko; neljä näyttelijää.

Juha Varis palkittiin tänä vuonna ensi-illan yhteydessä Vuoden maaseutukasvo-palkinnolla ja myös Viitasaarelainen kotiseututeko-kunniakirjalla. 

On aivan ihanaa, ettei hän ole unohtanut juuriaan vaan on päättänyt nostaa kotikyläänsä maailmankartalle ja tuonut uutta virtaa koko kyläyhteisölle. Kylätaloa on korjattu, väliaikapuffetti tuo roposia kyläyhdistyksen kassaan ja kylä tulee tunnetuksi laajemminkin. Väliaikapuffetin pullat ovat elämys sinänsä 😋 uunituoreita, suussa sulavia ja pumpulin pehmeitä! Eikä kooltaankaan mitään miniatyyrejä!