Hei vaan kaikille karvoihin katsomatta! Minä olen Rölli ja ajattelin vähän kertoilla elämänmuutoksestani, kun emäntä niin sopivasti jätti puhelimensa ulottuvilleni.
Nuoruuteni vietin tuossa naapurissa. Ihan ok paikka, mutta siellä oli koiria. Ihan liikaa koiria! Ei sitä räksytystä kestänyt korvat eikä sielu. Niinpä otin jalat alleni ja taivalsin muualle. Löysinkin itselleni sopivan paikan; mukava talonväki ja vähän Lapin lehmiä navetassa. Ai että niiden maito oli herkullista! Rasvaisena se hyväili sisuskaluja aina kun sitä sai.
Tässäkin paratiisissa oli käärmeensä. En ollut ainoa, joka oli tiensä sinne osannut. En ole oikein tiimipelaaja, enemmänkin yksinäinen susi. Varsinkin yhden Maunon pullea naama ärsytti aivan erityisesti! Sille tuli näytettyä kaapin paikka monta kertaa.
Tappelu vaan on semmoista hommaa, ettei siitä kaksijalkaiset tykkää. Huomasinkin joutuvani kokonaan navettakissaksi. Niin kauan se menetteli, kun navetassa oli niitä lehmiä. Mutta kun viimeisetkin alkuperäisrodun edustajat muuttivat muualle, kävi navetta kolkoksi asuinpaikaksi. Olihan siellä jonkinlainen lämpö päällä, ettei vesijohdot jäädy, mutta kyllä talvisaikaan rupesi vilu kapajamaan. Se nyt kuitenkin oli minun elämääni, enkä muuta osannut kaivata.
Lähes päivälleen vuosi sitten olin pyhittämässä lepopäivää konehallilla, kun heräsin isännän ääneen. Pihassa huuteli minua. Vähän se ärsytti herätä kesken unien, mutta olihan se lähdettävä katsomaan mikä on. Tiedä vaikka olisi isäntä kalassa käynyt.
Ei ollut pihassa kalaherkkuja. Oli kaksi ihmistä isännän seurassa, mies ja nainen. Kyllä minä ne ulkonäöltä tiesin. Kävivät joskus antamassa ruokaa, jos isäntäväki oli reissussa. Pihamaalla oli myös kantokoppa ja sinne jouduin ennen kuin ehdin miau sanoa! Isäntä sanoi Hei nyt sitten Rölli ja käski olla kunnolla. Ei se sitä ikinä olisi myöntänyt, mutta äänestä kuuli, että oli vähän liikuttunutkin.
Koppa nostettiin ilmaan ja kannettiin autoon. Se nainen istui kopan viereen takapenkille ja sitten mentiin! Vaikea arvioida etäisyyksiä ja suuntaa, kun on kantokopassa, mutta ei se matka kohtuuttoman pitkälle tuntunut. Sitten auto pysähtyi ja koppa kannettiin sisälle.
Ensimmäiseksi haistoin ruuan, kun luukku avattiin. OIKEAN kissanruuan tuoksun. Navetassa olin sitä herkkua harvemmin saanut. Yleensä ruokana oli kissan kuivanappuloita ja koiranmakkaraa.
Kylläpä maistuikin! Vesikuppi oli myös, joten oli paikka mikä hyvänsä, niin ainakin tarjoilu pelasi.
Päätin katsastaa myös muut huoneet, kun kerran ovet olivat auki ja vapaa pääsy kaikkialle.
Eteisaulasta pääsi huoneeseen, jossa oli sänky ja ikkunan edessä kiipelyteline. Kätevä paikka. Ei ollut paljon maisemia pystynyt ihailemaan autossa, joten kiipesin katsomaan ikkunasta minkälaiseen ympäristöön olin tullut.
Vähän jännitti, kun en tiennyt missä olin. Niinpä ulos ei todellakaan tehnyt mieli. Onneksi eteisestä löytyi hiekkalaatikko, joten ei sinne ulos edes tarvinnut haikailla.
Ei minun tehnyt mieli ulos moneen päivään. Olen pohjimmiltani herkkä tyyppi, vaikka tappelijan maineessa olenkin. Onneksi kukaan ei ulos pakottanut ja vähin erin uskaltauduin raittiiseen ilmaan. Yksin minun ei annettu mennä. Se naispuolinen kaksijalka oli hommannut valjaat ja hihnan. Ei valjaissa ulkoilu minun miehisyyttä syönyt. Parempi kulkea yhdessä, turvallisempaa sillä tavoin.
Syksy kului. Kotoutuminen tänne oli tosi helppoa. Miksei olisi ollut? Sain olla lämpimässä asuintiloissa; kiivetä vaikka ihmisen päälle nukkumaan jos huvitti! Ruoka oli laadukasta ja sitä riitti. Ja varsinkin se naisihminen oli naurettavan helppo kietoa tassun ympärille 😹 vaikka jos rehellisiä ollaan, niin enpä ole varma kumpi tässä on toisensa tassun/sormensa ympärille kietonut. Minusta on vuoden mittaan kehkeytynyt varsinainen mammanpoika.
Eläinlääkärireissuista en ole niin perustanut. Niitä ei koskaan entisessä paikassa ollut! Mutta toisaalta eipä ole sitten syksyn jälkeen korvatkaan olleet kipeänä ja nyt on rokotukset kunnossa sekä tunnistesiru nahkan alla. Sydäntä tarkkaillaan; sieltä löytyi sivuääni. Mutta kenelläpä ei jotain vaivaa olisi tässä iässä. Ihmisen iässä taitaisin olla kahdeksankymppinen.
En olisi osannut edes kuvitella vuosi sitten konehallilta herätessä miten voi kissan elämä muuttua 💞 vuosi on ollut elämäni paras! Olen puhjennut kukkaan; turkki on tuuhea ja suorastaan silkkinen ja päivittäin intoudun leikkimään kuin nuori kolli. Ja näitä ihmisiä rakastan ❣️ Tiedän heidän olevan puolellani joka tilanteessa ja heihin voin luottaa ehdoitta. Tämä jos mikä on kissan elämää!
