lauantai 23. helmikuuta 2013

Tsuku tsuku tsuku tsuku -lähdetään

Noin kuukausi sitten Maajussin nimi-litaniaan tuli uusi kunnianimi. Nyt hänestä voi käyttää myös nimeä Eno <3  
Viime lauantaina pääsimme vihdoin katsomaan pientä hurmuripoikaa kauas, kauas Pohjois-karjalaan ja matkan kunniaksi aloin neuloa pojulle Junasukkia. Ensin kokeilin sukkia ihan ohjeen mukaan, vaikka käyttämäni, Sny:ltä saatu, Janne-lanka olikin ohjeen lankaa paksumpaa. No, eihän se tietenkään onnistunut! Sukkien varsi olisi ollut passeli kirahvin poikaselle, mutta ei ihmisvauvalle. Niinpä alusta jälleen kerran, kerroksia vähentäen.

Ajatuksena oli ottaa neule mukaan ja tehdä sukat valmiiksi päivän aikana. Lähtötohinassa sieppasin langat ja sukan alun tuolilta katsomatta sen kummemmin mitä matkaan otin. Perillä sitten pengoin laukkuani ja peuhuutin kuin keväinen mustarastas lintulaudan alla. Turhaan! Puikkoja oli matkassa neljä. Se viides oli  kotona kahden ja puolen sadan kilometrin päässä. Kyllähän se neulominen jotenkin sujui niinkin ja yhden sukan sain valmiiksi, mutta sen verran kömpelöä vajaalla miehityksellä neulominen oli, että jätin suosiolla toisen sukan kotona tehtäväksi.

Alkuviikosta sain toisenkin sukan valmiiksi, nyt sukat vain odottavat postittamista. Mitään kiirettä ei kyllä ole. Tein sukat kokoa 20-22, joka mahtuu jalkaan ensi syksynä/talvena.
Jalkapöydän "rutut" jätin pois, koska ne olisivat paksuntaneet terää ja täyttäneet turhaan kengässä. Muuten sukat ovat kutakuinkin ohjeen mukaiset.

6 kommenttia:

  1. Komeat sukat näistä kyllä tuli:) leppoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Onnea Maajussille uudesta tittelistä!

    Ja hienot sukat! Tuo Janne on tosiaan vähän paksumpaa mutta minusta sukat saakin olla lämpimät. ;) Samaa merkkiä on saatavilla Maija-nimisenä, se on vähän ohkaisempaa. Olisiko se paksuus mieluisampi? Noin seuraavia paketteja ajatellen. :)

    Ja hyvä idea jättää rypytykset pois, jotta ei sukat paina kengässä. Itsellä ei ainakaan olisi tullut moinen mukavuusseikka mieleen.

    Mukavaa viikon alkua toivottelee Snysi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maajussi kiittää! Janne on juuri sopivan paksuista lankaa minun makuuni. Hirmuisen ohkaisista en tykkää, joku nallen paksuinen vielä menee ja olenpa neulonut yhdet sukat TicoTicostakin. Ja SNY, mä puen päivittäin lapsia, yleensä kaksi kertaa päivässä, joten pukemisen sujuvuus on asia jota oppii arvostamaan ;)

      Poista
  3. Näitä sinun tekstejä on niin mukava lueskella. Itselläkin, kun kieli olisi noin huumoripitoinen. Kirahvinpoikaselle :D.

    Kauniin punaiset sukat ja onnea Enolle ja muillekin!

    VastaaPoista
  4. Kivat sukat ja kaunis väri. Kiva lukea, että ei se aina muillakaan mene kuin elokuvissa :)

    VastaaPoista
  5. Noin minäkin tekisin, jos itse junasukat tekisin. Meillä on lapsella junasukat ja hyvin pysyvät jalassa, mutta ne jalkapöydän rutut on melko turhat enää kenkiä käyttävällä. Kivan näköset oot tehny :)

    - hopeahippu -

    VastaaPoista