sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Neuloja kaapissa

Kun hätäpäissäni paljastin hupisukkien puikoilla olon Maajussille, asia harmitti aikalailla. Olisin NIIIIIIIN halunnut yllättää! Päätinkin heti hupisukista selvittyäni tehdä toiset, ihan perussukat, ja tällä kertaa pysyä tiukasti kaapin perukoilla sukkineni. Langaksi valikoitui syksyn sny-kierroksella Jaanalta saatu sateenkaaren sävyinen Seiska Veikka.  Sukat kulkevatkin nimellä sambasukat iloisen värinsä takia.
Yhdestä kerästä en uskaltaudu sukkaparia tekemään, en ainakaan noin isolle miehelle. Niinpä sukkien tuleva omistaja sai toimia välittäjänä kaapuntireissullaan. En muista mitä selitin, mutta ainakaan miesparka ei tiennyt ostavansa lankaa omiin sukkiinsa =)

Pari kertaa olin jäädä kiinni ns. housut kintuissa ja jouduin tunkemaan kutimen kesken puikon sohvatyynyn alle tms .piiloon, mutta silti sain sukat valmiiksi omaan neulenopeuteeni suhteutettuna yllättävänkin nopeasti. Viimeinen kärkikavennus ja langanpäiden päättely tapahtui suorastaan turbo vinkuen. Saunailta ja Kullan töistä paluu lähenee, lähenee, lähenee. Huh, selvisin ajoissa! Sitten vain sukat eteisen kaappiin odottamaan. Huonona saunojana lähden yleensä saunasta aikaisemmin kuin ukko-kulta, joten ei ollut työ eikä mikään sujauttaa sukat Kullan kutukassiin odottamaan löytämistä. Ja jo samana iltana sukat löytyivätkin. Hieman hölmö olo oli Kullalle tosin tullut hänen huomattuaan sukat. Maajussi on käyttänyt saunailtasukkina Seitsemän veljestä Papukaijasta tehtyjä sukkia. Papukaija on lähes samanlaista kuin tuo sateenkaari, joten mieheltä oli mennyt hetki tajuta miten sukat voivat olla kassissa ja kuitenkin samaan aikaan jalassa ;-D

Nuo uudet siirtyivät nyt sitten saunailtasukiksi ja ne papukaijat joutuivat arvoasteikossa alaspäin arkisukiksi. Tosin paljon muita sukkia ei ole miehen jalassa näkynyt viime aikoina kuin Hupisukat. Suloinen kultaseni on ylpeillyt hupisukillaan kaikkialla muistaen mainita kulkevansa "emännän" tekemissä sukissa <3  On ilo ja onni neuloa ihmiselle, joka arvostaa saamiaan sukkia täydestä sydämestään!!

2 kommenttia:

  1. Ihanat sukat ja kun ovat rakkaudella neulotut niin lämmittävät tuplasti :)
    T: SNY parisi

    VastaaPoista
  2. Kiitos paketista SNY! Avaan sen vasta huomenna =) jännityksellä odotan mitä pehmoista sieltä paljastuu...

    VastaaPoista