tiistai 8. huhtikuuta 2014

Hiljaisuus murtuu

No johan on aikaa vierähtänyt hiljaisuudessa! Edellinen blogipostaus on tammikuulta =( jotenkin en vaan ole saanut itsestäni tekstiä irti. Päässä kyllä saattaa olla joku aihe, suunnittelen mitä aion kirjoittaa, mutta en koskaan sitten kuitenkaan saa itseäni toteuttamaan suunnitelmiani. Toki kevättalvi on vaatinut normaalia enemmän panostusta kotitöihinkin. Isäni joutui helmikuun alussa yllättäen leikkaukseen, eikä vieläkään saa tehdä mitään voimia ja ponnistelua vaativaa. Joten kaikki on sitten jäänyt minun hoidettavakseni. Nyt sen on huomannut, että ne pienet askareet joita isä on tehnyt- lintulaudan täytttö, uunien lämmitys ym.- ovatkin aika tärkeitä tehtäviä!

Nyt kun blogihiljaisuus on murrettu, on aika esitellä tauon aikaan valmistuneita neuletöitä. Ensimmäisenä estraadille pääsevät varpaista varteen-sukat.

Viime syksyn villitys joka puolella oli safari-langasta neulotut sukat. Itse kyllä lankoja vilkuilin, mutta en kuitenkaan niin innoissani, että olisin lankakauppaan rynnännyt. Suosituimmat safarivärit sitä paitsi olivat loppu useimmasta nettikaupasta. KUNNES luin erään tuttavan fb-seinältä maininnan pinkistä tiikerilangasta! Sitähän on saatava heti kun vain mahdollista!! Ilmoittauduin mukaan tilaukseen ja muutaman viikon odottelun jälkeen lankaa nettikauppaan saapuikin ja pääsimme ostoksille. Aikanani sain langat käsiini, mutta jouluiset projektit vaativat huomioni ja langat saivat odotella parempaa hetkeä.

Parempi hetki koetti jouluaattona pukkia odotellessa. Sain silmukat luotua ja muutaman kierroksen tehtyä ennen kuin joululahjakirjat ja muut viettelykset erottivat tiemme jälleen. Vuoden vaihduttua kaivoin tiikerit ulos häkistään ja jatkoin siitä mihin olin jäänyt. Tai oikeammin aloitin alusta ja kuljetin neuletta sitkeästi mukanani minne sitten meninkin.
 Laukussa pyöriminen kostautui toisen sukan kantapäässä. Silmukat olivat lähteneet vaeltelemaan Jyväskylän reissulla, mutta onneksi kantapää oli jo niin lopuillaan, että sain sen pelastettua ilman suurempia vaurioita. Vieläkään en kyllä tarpeeksi kaunista tiimalasistani saa, mutta onneksi sukkiani katselevat pääosin vain metrijengi, joiden neuletekninen tietämys ei vielä ole kehittynyt huippuunsa.

Lankana sukissa on Regia Schachenmayr Zoofari . Ihanan pehmeä ohut sukkalanka! Tykkäsin neuloa lankaa, vaikka se olikin noin ohutta, puikkosuositus on 2-3. Itse neuloin sukat 2,5mm pyöröillä. Ainoa mikä kantapäiden lisäksi harmittaa on sukkien sileä neule. Yleensä teen varret ja myös terän päällisen joustimella. En sitten tiedä miten langan raidoitus olisi käyttäytynyt joustimessa, mutta ryhtiä sukille joustinneule olisi antanut lisää.

2 kommenttia:

  1. Sukat näyttää kivalta =) Ja mukava kun kirjoittelit, minullakin on blogi hommissa ollut alkuvuosi aika hiljaista mutta kevään myötä minäkin heräilin taas.

    VastaaPoista
  2. Kauniithan nuo sukat ovat, itseasiassa ihanat :) Minulla on meneillään pinkkivillitys ;)

    VastaaPoista