___________________________________

___________________________________

perjantai 10. helmikuuta 2012

Pyörryttävän pullea paketti

SNYstäväni lupaili pakettia minulle loppuviikosta ja niinhän se pakettikortti eilen oli postin seassa! Kiitos postitäti nopeasta toiminnasta. Isä sitten kävi tänään kirkonkyläreissullaan Hiirestä noutamassa laatikon.

Ja millaisen laatikon! Aivan jumalattoman ISON!! Vähän aikaa piti ihan kerätä rohkeutta ennen kuin uskalsin avata laatikon. Avattavaa piisasi vielä laatikon sisässäkin, sillä yllätykset oli pakattu kutkuttavasti pienempiin laatikoihin ja kuoriin =)
Paketin teemana olivat lehmät =)    Sain kaksi SNY:n itse tekemää helmityölehmää ja kaksi korulehmää, "lehmän värisen" ja sitten metallisen. Korulehmiä voi kuulema käyttää tarpeen tullen myös silmukkamerkkeinä. Tuo metallinen keikkuukin parhaillaan kaulassani ja se pääsee kanssani huomenna keilaamaan. Ehkäpä ammu siivittää minut voittoon! Maajussi on kovasti uhonnut korjaavansa viime vuoden tappionsa kirkkaaksi voitoksi...

Lisää ihanuuksia! Suloinen kirjanmerkki (KIITOS <3 ) puikkomittari, entinen onkin kadoksissa (punastuu), kaksi kerää punaista seiskaveikkaa, jotka tulevat päätymään itselle palmikkosukiksi, kerä aivan jumalaisen väristä Crazy Zauberball-lankaa, suolakeksejä iltarouskuteltavaksi ja kaksi neuleneulaa (???) joiden käyttötarkoitus on hieman hämärän peitossa.
Lisäksi laatikossa oli kaksi tiukasti kuplamuoviin pakattua rasiaa. Rasiat ovat yksi rakkaudenkohteeni, joten olin onnesta pökerryksissä kun näin nämä!!!
Kuvassa myös ihana lehmäkortti, jonka sain ja jossa lupailtiin yllätyksellistä kevättä =)
Rasioiden sisällä oli jotain hempeää ja ruusuista. Kyllä näistä kelpaa juoda ystävänpäivänä ja muulloinkin kun on fiilistelytuulella!
Sekä isä että Maajussi pitävät kukkasista, joten en usko että mukeja kukaan talouteni asukkaista kieroon katsoo. Turhaan pelkäsit SNYstäväiseni!
Olen aivan mykistynyt kaikista ihanuuksista joita sain, joten suuret kiitokset sinulle SNY!!! Kovin sinä nyt olit tuhlannut minuun... ihan nolottaa saada jotain noin mahtavaa!

4 kommenttia:

  1. Vau, mikä ihana paketti. Äläkä nolostele vaan nauti :D

    VastaaPoista
  2. Samaa kuin simpurakin: Nauti! Minusta on vain ihanaa huomata, että pari haluaa huomioida omaa pariaan <3.

    Nuo neulat on tarkoitettu esim. neuleiden päättelyyn.

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava muistaminen!

    VastaaPoista