maanantai 8. lokakuuta 2012

Kuinka monta kertaa sukan voi purkaa?

Päätinpä reilu viikko sitten ottaa käsittelyyn syyskuun SNY-paketissa olleen keltaisen seiskaveikka-kerän. Vimmattua mallien etsintää, josta voittajaksi selviytyi Novitan sukkalehden malli, jossa on kennokuviota sukan edessä. Mutta miksi vain edessä? Ei kiva. Niinpä päätin neuloa samalla kenno-neuleella koko varren. Palmikoiden kierrothan tiivistävät neulepintaa, joten makkarankuorellehan se alkoi sukka näyttää jo alkumetreillä. Ei kun puikot pois ja alusta miesten silmukkamäärällä. Resori- niin hienosti- kuvioneule- vähän vähemmän hienosti. Silmukkamäärä ei täsmännyt ei sitten millään! Taas puikot pois ja purkamaan.

Ehkäpä joku toinen malli? Hmm... JOO! Samaisen sukkalehden punaisten pitsisukkien ohje näytti kauniille. Nehän mie haluankin! Mutta jälleen kerran, koko varsi pitsiä. Aloitin sukkaa töissä metristen pitäessä sateen ja perjantain kunniaksi dvd-päivää. Kaunotar ja Kulkuri oli minullekin uusi leffatuttavuus, joten jumitin aina välillä itsekin vilkuilemaan sitä neitien olan yli. Samalla tietenkin menin sekaisin siitä missä kohdassa kaaviota olin menossa. Purkuun! Illan ja seuraavan päivän aikana sukka jälleen venyi pituutta. Tällä kertaa ihan kantapäähän asti. Sitten aloin sovittelemaan millekäs se kuvio näyttääkään viinipolkijan pohkeissani. Se näky ei sitten paljon surullisen mieltä ilahduttanut! Minun käsissäsi kuviosta oli tullut RUMA! Ne kohdat missä vedetään nostettu silmukka kahden yhteen neulotun yli oli suorastaan karmivan näköinen! Ja jälleen kerran purkoosi puraisi.

No, sukan malleja on maailma täynnä! Onko ehdokkaita? Sukkalehden Piirakkasukat näyttivät kivoille ja ohjekin oli järjellä ymmärrettävissä. Tällä kertaa pysyttelin tiukasti ohjeessa ja vaikka sukka näyttikin melkoiselta kurpposelta niin päätin vakaasti neuloa loppuun, tuli mitä tuli! Kärjen kavennus oli hieman kummallinen ja pikainen minun makuuni, mutta loppujen lopuksi sukista tuli ihan hienot! Kyllä näillä saunan jälkeen tuvan lattialla tepsuttelee!




6 kommenttia:

  1. Melkoinen työvoitto ja hienot sukat...loppujen lopuksi. :) Mukavaa alkanutta viikkoa pesän reunalle!

    VastaaPoista
  2. Olipa melkoinen tarina;) Joskus vain käy noin, ei meinaa tulla mitään tolkkua neulomisesta. Mutta hyvinhän siinä sitten kävikin, sait hienot sukat jalkaan!

    VastaaPoista
  3. Hih, mie olisin jo periksi antanut XD.
    Mutta iso urakka palkittiin ja kauniit sukat tuli! Nyt vain sukat jalkaan!

    VastaaPoista
  4. Minä olisin kiukuspäissäni varmaan katkonut jo puikotkin.. Kauniit sukat, kyllä noissa kehtaa tepastella! T:Sny

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat! Ja olet kyllä ollut sisukas niitä neuloessa. Minä neuloin kerran tytölleni pitsisukkia ja vasta kun niitä (muka)valmiina hänelle jalkaan vedin niin ihmettelin miksi kuviosta oli tullut niin tiukkaa. Luin ohjeen uudelleen ja siinä luki kovin selvästi, että ruutukuviossa on kuvattu vain parittomat kerrokset. Parilliset olisi pitänyt neuloa oikeaa... Ihmekkään, että tiukka oli, kun oli tehnyt pitsikuvion kavennukset ja langankierrot joka kerroksella =D Hih! No tekemällä oppii ;)

    VastaaPoista