sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Ota löysin rantein

Uusi vuosi ja vanhat neuleet! Vuodenvaihde on mennyt joululahjakirjoja lukiessa ja hieman neuloessakin ja jotenkin "Reunan" päivittäminen on jäänyt muiden touhujen jalkoihin. Mitään uutta en nytkään esittele vaan sukkalaatikosta kaivautuvat esille marraskuun lopulla valmistuneet sukat.
Malli on Novitan Seitsemän Veljestä-lehdestä ja lankana syksyn sny-kierroksella saamani Joulupuu-lanka. Lanka oli niin kaunista, että se vaati päästä puikoille heti meille muutettuaan, mutta ihan tavallisia perusraitasukkia en halunnut tehdä. Kuitenkaan mikään kovin monimutkainen malli ei kirjavalle langalle sovi. Tuo sahalaita oli tarpeeksi yksinkertainen mutta silti kaunis. Kuvion nurjan kerroksen jätin pois toistaen mallikaavion kahta ensimmäistä kerrosta. Se ensimmäinen kerros meinasikin alussa teettää ongelmia!
Neulomiskäsialani on aika tiukka ja kun ohjeessa käsketään neulomaan kolme silmukkaa yhteen niin ähräämiseksihän se menee! Bambupuikotkin olivat kaarella kuin spastinen pyton paistinpannulla =)
Oli pakko opetella neulomaan rennommin ja liikoja kiristämättä. Jouduin kyllä painimaan asian kanssa koko neuleen ajan...
Nätit sukista kuitenkin tuli ja tuo kovasti syksyn muotimallin Olga-sukkien oloinen malli varmaankin pääsee vierailemaan sukkalaatikkooni toistekin!

2 kommenttia:

  1. Nätit sukat. Minä ihastelin tuota lankaa moneen otteeseen syksyllä, mutta jätin kuitenkin ostamatta. Minulla taas on yleensä aika löysä käsiala.

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat. Mulla vähän sama vika, neulomuksista meinaa tulla niin kireää, että puikot katkeilevat ihan siksi kun mä ährään..

    VastaaPoista