maanantai 25. helmikuuta 2013

Kurpitsajuhla

Sain SNY:ltäni aivan ihanaa Sirdarin Folksong-lankaa. Juuri minun väristäni! Snyni sanoi langan sopivan sukkiin, joten sukkia langasta aloitin. Tein varren, kantapään ja terääkin, kunnes alkoi näyttää sille ettei yhdestä kerästä tule ihan kokonaista sukkaa. Siispä suunnanvaihto, tehdäänpä kämmekkäät! Äiteen ET-lehdessä olikin syksyllä kiva pitsi-malli. Malli oli helppo, mutta jälleen kerran lanka paksumpaa kuin ohjeessa. Milloinkahan minä oppisin lukemaan ohjeita ENNEN kuin alan neulomaan?! Kämmekäs siis liian iso, eikä kirjava lanka muutenkaan toimi hyvin pitsineuleessa. 

Purkamisen jälkeen luovutin ja päätin keskittyä johonkin muuhun. Tosin oikein mitään ei huvittanut. Lauantaina oli "en tahdo tehdä mitään"-päivä. Selailin tylsistyneenä vanhoja lehtiä ja sieltä pomppasi syksyllisestä Kodin Kuvalehdestä silmään virkattujen kurpitsoiden ohje. Tykkään syksystä, tykkään kurpitsoista joten virkkuukoukkua etsimään! Samalla pääsi Folksong ulkoilemaan lankakorista. Väri oli juuri passeli kurpitsaan =)

Ensimmäisestä tuli hieman muotopuoli, en ole kovin kokenut virkkaaja. Toinen sen sijaan onnistui jo paremmin ja siitä jätin pois ensimmäiseen harmaalla langalla tehdyt muotoilu-ompeleet. Minusta kurpitsa on paremman näköinen ilman niitä. Kunhan ehdin penkomaan ullakkoa niin pitää vielä tehdä kurpitsoille kaveri ihan puhtaan oranssista langasta! 

5 kommenttia:

  1. Hauskaset. Ihania kestokoristeita. :D

    VastaaPoista
  2. Mie näitä ihailinkin jo aiemmin :). Mukavaa, pientä näpertelyä, mitkä valmistuu myös nopeasti :)

    VastaaPoista
  3. Onpas kyllä ihan kurpitsan väristä lankaa! :D Ja hienojahan nuo virkkaustuotokset on! Itsellä ei juurikaan koukku pysy kädessä, joten tuollaisia on ihan turha lähteä edes yrittämään! :)

    Mukavaa loppuviikkoa toivottelee Snysi. :)

    P.S. Onko jokin lempigenre, mitä tykkäät lukea? Dekkareita vai hömppää? Tositarinoita vai fiktiota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei SNY! Ihan höpönpöppöä en ole viimeaikoina lukenut. Ns. Harlekiini-kirjallisuudesta sain ylitarjontaa yläasteiässä, jolloin niitä pokkareita tuli luettua pilvin pimein. Suomalaisista suosin Leena Lehtolaista- tosin uusin Hilja Ilveskero-dekkari on vielä lukematta. Historiasta tykkään, Ehkäpä pitäisi uudestaan tutustua Kaari utrion kirjoihin? Niitä luin muutaman koululaisena, muistanpa ala-astevuosiltani tilanteen, jossa huomasin Kaari utrion historiallista romaania lukiessani hihkuvani ääneen "Tapa se, tapa se!" Suurin osa kirjoista on fiktiota, kirjoja joissa on kunnon tarina. Fantasiaan en ole päässyt sisälle, poikkeuksena Harry Pottterit ja True Blood-sarja, joka on kirjoitettu sopivasti vähän kevyeksi ja niin ettei ties minkä olioiden ilmoille pompsahtaminen haittaa lukukokemusta. Luen siis hyvin monipuoliseti- Tai siis lukisin, jos minulla olisi enemmän aikaa...

      Poista
  4. Tulin vastavierailulle sivullesi tosi ihana tuo kuva tuossa ylhällä ja nämä kuprpitsat toivat minun mieleeni valokosipulin .
    Sitä on nyt tällä ahkerasti yön ajaksi murskattu kun on nuhaneniä tällä aukaisee kivasti tukoisen nenän.

    VastaaPoista