Onko (maalais)järkee vai ei?

 Aamupäivän istua nakotin kuulokkeet korvilla puhelimen ääressä PIKI-koulutuswebinaarissa. Olen sillä tavalla outo, että hakeudun ihan itse työnantajan pakottamatta verkkokoulutuksiin. Joku muu ostaa perjantaipullon, minä ostan webinaarin 😃 Tuo PIKI-menetelmä on kiusaamisen ehkäisyyn ja vähentämiseen ja ryhmässä toimimiseen kehitetty. Aihe oli siis tärkeä ja koulutus antoi eväitä tuleviin työvuosiin ja paljon ajateltavaa.

Ei kai semmoista ihmistä olekaan, joka ei peilaa asioita itsensä ja oman kokemuspohjansa kautta. Koulutuksessa puhuttiin myös lasten vanhemmista, heidän asenteistaan ja välillä ilmenevästä vähättelystä oman lapsen häiriökäyttäytymiseen. Sepä johti sitten ajatukset omaan lapsuuteen ja siihen miten minut on kasvatettu.

Olen ainoa lapsi ja nykymittapuun mukaan vanhojen vanhempien lapsi -isä oli 36v ja äiti 41v, kun ilmestyin sulostuttamaan heidän arkeaan. Vanhemmat olivat siis syntyneet 1930-luvulla kumpikin köyhään pienviljelijäperheeseen, mistä ei ole ollut mahdollisuutta ponnistaa maailmalle opiskelemaan. Minut on siis kasvatettu ihan kansakoulupohjalta maalaisjärkeä hyödyntäen. 

Kun nyt itse pyörin päiväni alle kouluikäisten kanssa varhaiskasvatuksessa, olen oppinut arvostamaan edesmenneitä vanhempiani aivan uudella tavalla! Täyspäiseksi lapsen kasvattaminen on nykypäivän tietämyksellä paljon helpompaa kuin entisaikoina. Äiti ja isä eivät ehkä olleet lukeneet tunnetaito-oppaita eivätkä omanneet kirjaviisautta, mutta koen heidän onnistuneen kasvatuksessa aika hyvin. Minua ei ole koskaan pakotettu tietynlaiseksi tai ohjailtu elämän isoissa käännekohdissa. Myös minun ikäisissäni kun on niitä, joiden PITI mennä lukioon halusi tai ei tai seurata tiettyä urapolkua. Minä olen saanut päättää itse tulevaisuudestani ja esimerkiksi pitää välivuoden peruskoulun jälkeen. Siihen aikaan sosiaalialalle oli 17vuoden ikäraja ja koin opiskelumotivaationi kannalta hyväksi hengähtää ikärajan täyttymistä odotellessa. Vanhemmat päätöksen hyväksyivät- ja iki-ihanat kummini ❤️ kaikki muut sitten olivatkin "vähän" eri mieltä 😃 

Tietenkään kukaan ei voi onnistua täydellisesti eikä tästä materiaalista täyttä timanttia olisi pystynyt hiomaankaan. Mutta virheistä huolimatta koen, että minua on aina arvostettu ja ajateltu minun parastani. 

Huomenna kun sytytän kynttilän isänpäivän kunniaksi haudalle, teen sen kiitollisin mielin. 

Aikoinaan kun puhuin sairaalassa olevan äidin kanssa viimeistä kertaa, hän päätti puhelun enteellisesti sanoihin "Pijähän huolta itestäs" Terveiset sinne taivaaseen, että oon minä yrittänyt! Ja nyt mulla on rinnalla ihan paras kumppani mitä olla voi. Hän kyllä pitää huolta minusta silloinkin kun en itse aina muista.