keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Mykistävä marraskuun paketti

Tänään sain vihdoin viimein näppeihini marraskuun SNY-pakettini =)

Hyvää kannattaa odottaa, mutta täytyypi myöntää että meinasi jo epätoivo iskeä! SNYpykän viestin perusteella laskin, että pakettikortti tulisi minulle maanantaina. Niinpä ajelin kotio töistä jännityksestä hyristen, mutta... ei pakettikorttia :-( hetken pähkäiltyäni tulin sitten siihen tulokseen ettei paketti oliskaan ehtinyt tänne savoon asti niin pian ja tyydyin odottamaan vielä vuorokauden. Eilen pakettikortti sitten saapuikin- perjantain leimalla! Eli sen olisi pitänyt olla maanantain postin mukana! Missä lie lappuparka seikkaillut, kun oli niin ruttuinenkin.
Tänä aamuna lähdin sitten intoa puhkuen paketin hakuun ennen töihin menoa. Hieman kovaääniseksi auto kyllä kävi, mutta nythän lumi suli sohjoksi joten ihmekös tuo jos vähän romisee ja jyrisee. Ajelin aikani ennenkuin päätin kuitenkin tarkistaa miksi hiljaääninen lady Omppu niin kovasti aamutuimaan ääntelee. Kyllähän se kolisemaan pistää kun toinen eturengas laahaa apeana ja tyhjänä :(   Isä kyllä tuli pelastamaan uusavuttoman ja käsivoimattoman lapsosensa tienposkesta, mutta ei puhettakaan enää mihinkään postiin menosta siinä vaiheessa. *HUOKAUS*
Onneksi Kultainen Maajussini tapaa käydä tervehtimässä meitä aamutöiltä tultuaan. Hieman ripsien räpsyttelyä ja jo lupasi mies ajaa päivätarkastukselta tullessaan kirkonkylän kautta! KIITOS vielä kerran Muru <3 <3

Ja niin, monien mutkien jälkeen, paketti vihdoin saapui omistajansa tykö! Mikäli äänentoistoni olisi hieman parempilaatuinen olisin (jälleen kerran) hihkunut innosta. Nyt tyydyin vain kähisemään innosta ;-P  viimepäivät kun ovat olleet aikalailla hiljaisia.
Miten sinä osaatkin lukea ajatuksiani? Cool Aideja hypistelin Kädentaidot-reissulla, mutta en sitten kuitenkaan tullut niitä ostaneeksi. Kunhan aikaa jää niin aloitan läträämisen! Ohjeet tosiaan löytyvät "kuukeloimalla", joten se ei ole ongelma. Sopivan rakosen löytäminen sen sijaan... no ehkä joululomalla =)
Paketti siis sisälsi kolmea eri sävyä/makua Cool Aid-mehujauhetta, kaksi pikkupussia M&M-namuja (miksi kuvassa toinen karkkipussi on auki? Taitaa olla pitkäkyntisiä tonttuja liikkeellä?) tuikkupakkaus, josta ei nuhanenä ihan selvää ottanut tuoksuvatko, yksi "valmis" seiskaveikka-kerä ja kaksi valkoista Isoveljeä, jotka muuttuvat ajan kanssa hieman erinäköisiksi ja kortti, jonka teksti kuuluu " Onnellisella naisella ei ole mitään huolia: iloisella naisella on huolia, mutta hän ei anna niiden masentaa itseään."
Alankin tässä opetella iloiseksi naiseksi saunan lauteilla nyt heti! Hauskaa adventtisohjoa, ystäväni <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti