maanantai 21. marraskuuta 2011

Tepsuttelua Tampereella

Pitkää ja pimeää loppuvuotta siivittämään on ilmestynyt varsinainen juoksuaika. Joka viikolle näyttää olevan jotain "kehruita". Viime viikonloppukin meni siis suurimmaksi osaksi liesutessa =D perjantai-iltana vedettiin Maajussin kanssa parhaat piälle ja lähdettiin nauttimaan pitopöydän antimista paikallisen MTK:n pikkujouluihin naapuripitäjän puolelle.
Kun on valvonut puoleen yöhön, niin sopiva heräämisaika onkin seuraavana aamuna kuuden maissa. Yllättävän pirteänä kylläkin silmiäni lauantai-aamuna raotin. Hieman vain säälitti Maajussin puolesta. Raukka kun joutui heräämään myös kuudelta saattaakseen minut bussipysäkille. Matkaseurana oli bussin täydeltä paikallisia nais-immeisiä. Ainoa urospuolinen olento linjuriautossa oli kuski. Mukava oli rupatella ja hieman juorutakin ystävän kanssa, jota en ole pitkiin aikoihin nähnyt! Kiitos seurasta Sirpa <3

Perillä Tampereella olimme noin yhdeltätoista. Pahimpaan mahdolliseen aikaan. Ainakin A-halli oli niin täynnä väkeä, että kaduin raskaasti etten ottanut isän Raiva-veitseä mukaan :-/ sillä olisi ollut soma niitellä hitaimpia osastojen edestä syrjään! Hirveä jono oli myös C-halliin pari tuntia myöhemmin. Kenenköhän idea oli laittaa ne pöydät ja Pehmis-piste heti oven suuhun?! Sen verran lähelle myyntipisteitä kuitenkin jossain välissä onneksi tai vahingokseni pääsin, että lompakolla oli laihdutuspäivä lauantaina. Suurin osa ostoksista oli tuliaisia ja pikkujuttuja vaihtoihin tai SNY-paketteihin, joten ei niistä sen enempää ;-) itselleni hankin Mäkelä-kustannukselta pari kirjaa ja sain kaupanpäällisiksi kolmannen-tuon lamppukirjan. Ja sain itseni onnesta soikeaksi myös kirjojen kuljettamiseen annetusta Mimmi-lehmä-muovikassista!
Cloverin osastolta mukaan lähti ihan puhtaasti heräteostoksena Kamzashi-kukkalaite ja Elvari-koruilta oli aikomuskin jotain ostaa. Ostin sitten nuo sammakot. Tänään ne jo korvissa olikin aamupäivän. Hieman epämukavat pipon alla, joten riisuin ne aamupäiväulkoilulle mennessä. Kovasti kyllä tykkään niistä, saamakot ja liskot ovat kaikissa muodoissaan lähellä sydäntäni. Kunhan lautaselta pois pysyvät...

Kotia kohti lähdettiin iltapäivä-viiden tienoilla ja kullan käsivarsille laskeuduin bussipysäkillä yhdeksän jälkeen. Jotain reissullani opinkin- nimittäin sen ettei ihminen elä syömättä. Kun näkemistä ja kokemista oli niin valtavasti niin kuittasin ateriat veden latkimisella ja parilla närpityllä ruisvoileivällä ja niistäkin osa meni roskiin kun ei muka ollut yhtään nälkä :-( kotiin päästyä ja osittain jo kotimatkallakin olikin sitten armoton päänsärky, joka hävisi kuin taikaiskusta mussutettuani pari juustosiivua heti kun kotio pääsin. Saunan ja glögin kanssa popsittujen coctailpiirakoiden jälkeen olisinkin sitten jo voinut lähteä vaikka uudelle messumatkalle!

4 kommenttia:

  1. Oi, sinäkin ostit Elvarilta korvikset :)

    VastaaPoista
  2. Onpa isoV kuin Tanssii tähtien kanssa-ohjelmasta tähtioppilaan näkönen :)

    T: Maajussin sisko kaupungista

    VastaaPoista
  3. Lila- Elvarin korviksiahan mie just lähdin messuilta ostamaan ;)
    Samaa mieltä olen kuin veljensä sisko! Mä kasvan pituutta silkasta ylpeydestä aina kun ollaan liikkeellä tuolla maailmalla yhdessä <3 Että minä saan liikkua yhdessä tuon pitkän, tumman ja komean miehen kanssa, WAU!!

    VastaaPoista
  4. Ja minäkin olen puolestani ihan onnesta ymmyrkäisenä kun saan olla kanssasi, oma Kultani!!! T: Maajussisi

    VastaaPoista