tiistai 10. syyskuuta 2013

Kalaa rannalla

Kotikylälläni oli männä vuosina tapana järjestää kesäisin rantakala-ilta joka myös avasi paikkakunnan kesätapahtumaviikon. Sitten kesätapahtumat päätettiin hajauttaa pitkin kesää johtotähtenä Reiska-jalkapalloturnaus. Niinpä rantakala-ilta pistettiin uinumaan, koska arveltiin tapahtuman vetonaulan puuttumisen verottavan liikaa osallistujia ja keiton vakiokeittäjätkin jättäytyivät pois kylätoimikunnasta.

Taisi olla kovasti vielä hanget korkeat nietokset, kun joku heitti kylätoimikunnan kokouksessa ilmaan ajatuksen rantakalan uudelleen henkiin herättämisestä. Jos ihan semmoinen pieni, oman kylän kesken? Jonkin asteinen päätöskin asiasta saatiin aikaiseksi ja samalla päätettiin siirtää keitto pois keskikesästä ja kiireisimmästä rehuntekoajasta hieman syksymmälle.

Viime perjantaina keittopata alkoi sitten porisemaan. Onneksi entiset keittäjäherrat lupautuivat keittopuuhiin! Ilman heidän ammattitaitoaan olisimme olleet hieman pulassa =) Minulle rantakala oli ensimmäinen jonka järjestelyihin otin osaa. Itse asiassa myös ensimmäinen keitto ylipäätään! Entisessä elämässäni olin aina töissä silloin kun muut viettivät aikaa keittolautasten äärellä. Ensikertalaiselle kaikki oli tietenkin uutta ja outoa ja täytyy myöntää, että taisin otta hieman kierroksia järjestelyistä... Kiitos Maajussille eukkonsa kestämisestä- jälleen kerran.

Vaikka rannalle tuuli kävikin oli ilma muuten lähes kesäisen lämmin ja kaikkien toiveiden mukaisesti poutainen. Keiton keittäminen aloitettiin jo iltapäivällä ja silloin myös teimme muut asiaan kuuluvat valmistelut;
 ilmoitus tienvarteen
Hieman kukkasia paikkoja koristamaan
Eräässä hoitolasteni perheessä on tänä kesänä kasvamassa pellossa auringonkukkia ja heiltä saimme kukkia paitsi pöytäkoristeeksi niin myös rannalle vanhoihin maitotonkkiin laitettavaksi.
Sekä tietenkin paljon lyhtyjä, jotka sytytettiin illan hämärtyessä. Harmi vain, että tuuli oli sen verran voimakas että jouduimme luopumaan kelluvista ulkotulista. Tapahtuman jo päätyttyä urheat lapsoset kahlasivat laittamassa veteen yhden ulkotulen ja voin kuvitella miten taianomainen näky olisi ollut mikäli vedessä olisi kellunut monen monta roihua!

Meidät järjestäjät keiton suosio yllätti täysin! Olimme laskeskelleet, että realistinen kävijätavoite olisi noin 40 hlö- jos 50 saadaan niin se on jo tosi hyvin. Mutta kuinkas sitten kävikään!
Pöydät ja penkit olivat täynnä ja keittokassan sekä styroxkuppien perusteella ihmisiä rannalla kävi lähes 70! Aivan mahtavaa! Kiitokset tätäkin kautta kaikille keitolla kävijöille <3 ja tietenkin järjetelyistä vastanneille kylätoimikunnan ja nuorisoseuran jäsenille ja eritoten keiton keittäjille!! Tapahtumasta jäi hyvä mieli ja tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti