lauantai 28. joulukuuta 2013

284 päivää puikoilla

Viime vuoden Novita Talvi-lehdessä oli neulotun siksak-hameen ohje. Näytti oikein hyvälle hoikan bambinsäärisen mallin yllä. Aikani lehteä selattuani eestaas tulin siihen tulokseen ettei hame näyttäisi yhtään hullummalta oman vompatin kroppani peittonakaan. Sukurasittena olen saanut hätäiset geenit, joten jos jotakin päähäni saan niin hetihän se on alulle pantava!

Käytin siis menneen uudenvuoden aamun anopin lankapusseja peuhaten ja sieltä kerän jämiä valikoiden. Suurin osa langoista on ilmeisesti seiskaveikkaa, pohjavärinä oleva tummanharmaa ehkäpä Nallea, koska on ohuempaa ja helmaan halusin hieman blingblingiä. Sinne siis omalta ullakolta jotain vanhaa kimallelankaa. Alkuun työ eteni vauhdikkasti. Sitten tuli kevään sny-kierros, muita kevätpuuhia, uusia pienempiä neuleita, mökkikauden aloitus ja montaa lankakerää on niin hankala kuljettaa mukana ympäriinsä.... lopulta hame muutti hiljaisten hetkien neuleeksi töihin. No, metrijengin kanssa harvemmin on hiljaista, joten hame lähes ufoutui. Aina silloin tällöin sen kaapista kaivoin ja kierroksen pari sain neulottua.

Hieman omaksikin hämmästyksekseni lokakuun alussa alkoi näyttää, että ehkä langoista sittenkin on hame muotoutumassa. Päätin ottaa loppukirin ja eräänä erityisen rauhallisena perjantaina oli päättelyn aika. Koska epäilin omien vatsamakkaroideni kasvaneen mökkikauden aikana päättelin hameen joustinta neuloen. EI HYVÄ! Hameen vyötäröstä tuli kamala lörppä. Kuminauhaa en ole vieläkään saanut ostettua, joten ensiavuksi virkkasin ketjusilmukkavyön jonka pujottelin vyötäröjoustimen kerroksiin. Hieman hame olisi saanut olla pidempi, mutta olen minä sitä muutaman kerran kotona pitänyt ja ihan olostani hameessa tykännyt =D

3 kommenttia:

  1. Pirteät värit hamosessasi. Oikein kiva.
    Minäkin olen harkinnut tuon mallin totetuttamista, mutta en tiedä salliiko linjani noita raitoja ;).

    VastaaPoista
  2. Kaunis hame. :) Samaa mallia kattellut moneen otteeseen. Ehkä se joskus vielä tippuupi miunkin puikoiltani.

    VastaaPoista
  3. Kaunis hame! Vompatti on yksi suurimmista lemppareistani, mutta valitettavasti en löydä teissä yhdennäköisyyttä.

    VastaaPoista