lauantai 21. huhtikuuta 2018

Piinaviikon piristys

Jo aiemmin olen maininnut sitkeästä iskiaksestani, mikä on vaivannut enemmän tai vähemmän koko kevättalven. Vaikka kivut ovat välillä olleetkin ikävät niin taipuisuudessani on tapahtunut parannusta ja olen jo ollut toiveikas paranemiseni suhteen. Kunnes tuli torstaiaamu.

Lumien alkaessa sulaa on lasten rakastama hämähäkkikeinu noussut pienimpien Nuppusten ulottumattomiin. Keinuminen on kuitenkin  kivaa, joten hoitajien apu on tarpeen. Niinpä nostin yhden kaikista pienimmistä ja kevyimmistä lapsista "Hämppikseen" ja tein jonkun kiertoliikkeen  jota ei olisi pitänyt. Kipu lonkassa ja jalassa oli hirvittävä!   Se työpäivä loppui siihen,  kun en päässyt kunnolla edes kävelemään saati sitten kumartumaan.

Iltapäivällä kipu oli sitten jo sitä luokkaa ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä päivystykseen naapurikunnan puolelle. Koska istuminen oli täysin mahdotonta, niin matka taittui ambulanssin kyydillä. Elämäni ensimmäistä kertaa muuten!

Sinnehän minä sitten yöksi jäin Keiteleelle. Sain jopa ihan oman yksiön- luultavasti siksi etten teutaroinnillani häiritse muita =) Kun jokainen pienikin liikahdus sai vinkaisemaan kivusta en olisi kovin hääppöistä huoneseuraa ollut. Vahvoilla kipulääkkeillä olo saatiin vähitellen tasaantumaan ja pääsinkin kotiin eilen iltapäivällä. Tosin Maajussin autoon kiipeäminen laukaisi taas kivun ja Maajussi olikin vähällä jo tehdä u-käännöksen kesken matkan kun naama valkoisena ilmoitin että taidan kohta pyörtyä.  Kotiin kuitenkin päästiin, kun laskettiin istuin lähes vaakatasoon.

 Vahvat opiaattipohjaiset kipulääkkkeet tekevät olon tokkuraiseksi ja se ettei pysty edes normaaleihin arkiaskareisiin vetää mielen matalaksi =( tuntuukin että en enää tunne itseäni. En minä ole tämä hitaasti köpöttävä totinen ja hiljainen olento! Siksi puhelimen kilahdus eilen illalla oli kutakuinkin paras ääni maailmassa. Huhtikuun sny-paketti olisi noudettavissa ❤

Itse en sitä voinut hakea, mutta onneksi on Maajussi ❤❤❤ hän haki paketin minulle töistä tullessa ❤

KIITOS!! Tuo kori on ihana! Niin keväinen! Vaatteissa en tuota sävyä käyttäisi, mutta tuohon koriin väri sopii täydellisesti! Ja korille on muutenkin käyttöä. Rakastan sitä! Lisäksi paketista löytyi virkkuukoukku, lankaa, meille ennestään tuntematonta teetä ja suklaata. Tuo tee vaikuttaa makumaailmaltaan kiehtovalta! Sitä maistetaan varmaan jo tänä iltana =) ja suklaan aion myös kohta avata.
Et uskokaan rakas Sny miten sopivaan hetkeen paketin tulo osui ❤ juuri nyt tarvitsin sen tuomaa piristystä varmaan enemmän kuin koskaan ennen! Kiitos ❤

12 kommenttia:

  1. Tuntuu, että tämän kierroksen SNY:t ovat ajatusten lukijoita :D
    Pikaista paranemista sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ enköhän mä tästä vielä nouse =)
      Olen huomannut jo aikaisemminkin, että Sny-paketti tulee juuri silloin kun sen tarvitsemaa piristystä eniten tarvitsee ❤

      Poista
  2. �� issias vaiva on todella inhottava. Omasta kokemuksesta tiiän. Hyvät lääkkeet ja lepo onneksi auttaa. �� Ihanaa että pystyin taas ilahduttamaan sinua.
    T: Snyysi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyit todellakin ❤ ehkä mä (taas) tarvitsin pysähtymistä, joten keho järjesti pakollisen pysähtymisen. Minulle-pärjääjälle- oli ihan hyödyllinen kokemus opetella olemaan autettavana, kykenemättömänä itse edes pukeutumaan =)

      Poista
  3. Issias on mullakin monasti vuodessa. Se halvaannuttaa koko ihmisen vanhaks köpöttelijäks, meinaan että jos kykenee edes jotenkin pysymään jaloillaan.

    Kipupotilaana voin sanoa, että nyt ei auta itteään moittia ja olla huolissaan töistä. Jos et anna aikaa toipua, niin issias seuraa sua kauan.
    Ota siis ja nauti, kun ei (voi) eikä tarvi tehdä yhtään mitään.
    Kyllä päivystyksessä olis tarttennu ihan ensimmäiseks tuikata sulle kipupiikki perslihakseen.

    Nää nyt on sitte vaan ja ainoastaan mun itte kokemiani taikoja.

    Kaikkein tärkeintä on ottaa rennosti ja sanovathan siellä sulle, että tulehtunutta kohtaa (issiasta) EI SAA venyttää.

    Pikasta paranemista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En venytä muuta kuin pinnaani =) ja sekin alkaa jo olla paremmassa jamassa, niinkuin koipikin. Mistä tiesit, että torstai-iltana päivystyksessä harmittelin sairaslomalle jääntiä ;) just viikolla aloitin Nallematikka-hetket 4v-porukalle, joten harmitti, että heti siihen tulee tauko. Mutta Nalleperhe kyllä odottaa- ja mä tiedän, että kun Vapun jälkeen ilmestyn töihin, niin syliin juoksee monen monta Nuppusta, joilla on ollut ikävä ❤

      Poista
    2. Enkä mä itteäni moiti =) niinkuin sanoin oli ihan opettavaista olla tilanteessa, jossa mua riisutaan ja puetaan, kun en siihen itse kykene. Ja mä tarvitsin tämän, täydellisen pysähtymisen.

      Poista
    3. Näin on, varmaankin tarvitsit stopin, ettet polttais ittees loppuun ja kaikesta eniten väärin on syyttää siitä itteensä.

      Mulla oli erittäin suuria vaikeuksia oppia pyytämään apua ja myöntämään ittelle, etten enää kykene, töihin, pukeutumaan (aina välillä) ja kaikkeen muuhun sellasseen.

      Poista
  4. Jospa kivut alkaisi olemaan voiton puolella. Kroppa saattaa tosiaan ilmoitella, että nyt olisi aika jo levollekin <3

    Ihana paketti! Suloisen keväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän tuosta paketista ihan valtavasti ❤ ja tämän päivän aikana olen jo saanut hieman luontaista hilpeyttäni takaisin =)

      Poista
  5. Pikaista paranemista<3

    Tässä Sny touhussa on todellista taikaa, se on tullut todettua tässä jo viiden kierroksen ajan.
    Hienon kevätpaketin olet saanut

    T:Mustakissa

    VastaaPoista
  6. Tämän takia mie tästä touhusta tykkään. Tulee sitä kaivattua iloa ja piristystä arkiseen eloon. Ihana paketti ja tosiaan hyvään saumaan tullut.

    VastaaPoista