lauantai 3. tammikuuta 2015

Tonttu antoi tehtävän

Jo toistamiseen järjesti Weba joululahjavaihdon. Tällä kertaa vaihdon teemana oli tekemispaketti. Sen verran houkutteleva teema, ettei siitä voinut kieltäytyä vaan mukaan oli lähdettävä! 
Oman pakettini sain jo joulukuun alussa- oikeastaan kaksi pientä pakettia, Pehmeän ja kovan. Paketit olivat äärimmäisen kauniisti käärittyjä, mutta valitettavasti säilytys oli ränsistyttänyt sen verran ettei valokuva olisi tehnyt paketeille oikeutta.

Aattoiltana avasin paketeista ensin sen pehmeän, koska arvelin siellä olevan paketin vaatiman itse tehdyn osuuden. Eipäs ollutkaan! Paketista purkautui iloisen jouluiset pompulatossukat!
Nehän sujahtivat jalkaan heti aattoiltana. Hivenen pitkät sukat kyllä ovat ja ovatkin siitä syystä saaneet siiron yötöihin. Olen erittäin viluvarpainen ja tarvitsen harva se ilta sukat jalkaan. Muuten ei uni tule!
Kova paketti aiheutti hetken miettimisen. Ensi vilkaisulla en löytänyt paketin punaista lankaa.


 Idean selkeytymiseen piti lukea mukana seurannut kirje ja johan rupesi lyyti kirjoittamaan. Paketin aineksista voi tehdä valopallosarjan! Kiitos oikein paljon Muori paketista! Monen monta kertaa on pallosarjan askartelu käynyt mielessä, mutta ikinä en ole saanut edes tarvikkeita hankittua. Nyt on tarvikkeet ja lähes vuosi aikaa askarteluun. Ensi jouluksi valosarja viimeistään valmistuu. Vaikka olisihan tuo kiva mökilläkin hämärinä loppukevään iltoina =) 
Se itsetehty paketissa oli kaksi neulottua joulupalloa helmin koristeltuna. Siellä ne nyt keikkuvat kamarin laipioon ripustetussa oksankäppyrässä.  
Ilmoittautumislomakkeessa annoin parilleni aika vapaat kädet paketin suunnitteluun ja mukavan paketin sainkin. Hieman jotain erilaista aika neulontapainotteiseen vapaa-aikaani =)

perjantai 26. joulukuuta 2014

Tontun paketti

Osallistuin Jouluemon järjestämään joululahjavaihtoon tänä vuonna. Hyvissä ajoin ennen viimeistä lähetyspäivää sain jo tekstiviestin jossa varmisteltiin puhelinnumeroni. Lähetys kun oli tarkoitus laittaa smart-postin kautta. Viestin lähettäjäksi oli merkitty Tonttu ja sepä herätti kovasti milenkiintoa Metrisissä! Tekstiviesti Tontulta?! Wau!

Paketti oli iso ja sisälsi varsinaisen joulupaketin lisäksi myös bonuksen =) täytyy tunnustaa ettei bonuskuori säilynyt jouluun vaan uteliaisuus voitti ja avasin sen jo aiemmin. Bonuksena sain runsaan valikoiman tarroja ym askartelutilpehööriä. Suuret kiitokset! Nämä pelastavat pääsiäiseni ja varmaan monta muutakin kortintekohetkeä!


Varsinaisen joulupaketin maltoin sentään pitää kiinni aattoiltaan saakka ja se olikin joulupaketeista ensimmäisenä avausvuorossa. Oi, mitä ihanuuksia sieltä paljastuikaan!


Miten taas sattuikaan niin sopivasti! Juuri joulun alla yksi pikkulyhty meni harmittavasti rikki. Nyt paketista paljastui uusi ja kauniimpi lyhty. Tykkään lyhdyn väristä ja noista hieman itämaisista kiehkuroista. Runkokin vaikuttaa tukevammalta kuin edeltäjässään. Lisäksi oli jouluteetä. Kyllä, olet aivan oikeassa tonttuystävä, haudutettu tee on nimenomaan irtoteetä ja sitä kuluu meillä aikas paljon vuoden mittaan! Geishat tulevat takuulla syödyiksi ja tuikkivat poltetuiksi. Par'aikaakin palaa pöydälläni muutama tuikkukynttilä. Myös kortti on kaunis, eikä sen saksankielisyys haittaa =) oikeastaan ihan piristävä poikkeus. Lienenkö ikinä saksankielistä joulutervehdystä saanutkaan!
Kiitos joulupaketista tonttuystävä Wiivuska! Mukava oli paketti ja se toi mukanaan joulutunnelmaa ja hyvää mieltä =)

perjantai 12. joulukuuta 2014

Pikkuisen jouluista postia

Weban innoittamana minäkin löysin syksyllä tieni Jouluemon blogiin ja siellä olevaan pikkujouluvaihtoon. Pakettien viimeinen postituspäivä oli viime perjantai, joten eilen tiemme suuntasi kohti kirkonkylää ja kukkakaupan tädin postinurkkaa.

Takaisin hoitoon päästyä pitikin sitten heti alkaa tutkimaan mitä lintupaketista paljastuu.


Paljastuihan sieltä- vaikka mitä!


Punainen paperipussi sisältää Da capo- ja Juliakonvehteja. Niitä jo hieman maisteltiinkin eilen hoidossa. Nalle taika-lankaa juuri lempisävyssäni, serviettejä ( jouluiset olivatkin vähissa) kahvin tuoksuisia tuikkuja joulun aikaan poltettavaksi, tarroja koristeeksi ja aivan valloittava kankainen pipariukko! Saako idean kopioida? Tekisi mieli ommella oikea pipariarmeija... ehkäpä jo ensi jouluksi =)

Aivan ihana jouluun laskeutumispaketti! Kiitos kovasti paketista Hilu Kissankulmanväki-blogista <3

Jälkiruoaksi joulukalenteripäivitys.

Luukusta 10 paljastui aina niin tarpeellinen kerrosmittari! Kiitos! Entisiä on kaksi, mutta tällä hetkellä taitavat molemmat olla karkuteillä.


Eilisen luukku piti sisällään kaakaohetken ainekset.


 Ja tänään oli tiedossa yksi joulukoriste lisää kuuseen. Kivaa! Tänä vuonna saankin ripustaa yläkerran pikkukuuseen virkattuja sydämiä <3


maanantai 8. joulukuuta 2014

Salaisuuden verho raottuu

Tänään, piinaavan pitkän viikonlopun jälkeen sain käsiini joulukuun sny-paketin! Ihanainen miekkoseni sen minulle kirkolla käydessään haki <3 olikin tuskallista perjantaina saada pakettikortti käsiini tietäen ettei päivän aikana olisi mitään mahdollisuutta ehtiä hakemaan pakettia!

Ooooohhh! Ihanaa! Paketista karisi hoidon lattialle loput joulukalenterin luukuista! Voi juku! Aivan häivähdyksenä mielessä kyllä maanantai-iltanan kävi harmittelu siitä, miten kurjaa on lopettaa pussukoiden avaaminen kirjeessä olleisiin kolmeen. En silti olisi villeimmissä unelmissanikaan voinut kuvitella saavani loputkin luukut!


 Lisäksi paketissa oli joulukortti ja herkullisen makuista irtoteetä pienoinen laatikko. Kiitos! Tee päätyy jo heti tänä iltana haudutettavaksi =)



Paketissa oli myös askartelulehti täynnä jouluisia kuvia. Tämäkin päätynee töihin.Tänä aamuna juuri mietin mitä keksisimme jouluikkunaan tänä vuonna. Lehti ratkaisee tämän pulman.


Paketissa oli myös joulusuklaat metrisille. Kiitos kovasti! Syömme nämä huomenna välipalaksi =)



Luukussa nro4 oli mittanauha. Tarpeeseen tulee sekin. Tuollaiselle "vanhanaikaiselle" mittanauhalle on aina välillä tilausta. Joka mittaukseen ei käy kelautuvat nykyajan mitat.


Luukussa 5 oli muumitettä ja parempiin suihin päätynyt Dumle-suklaa.


Itsenäispäivän luukussa oli aivan ihana sydäntuikku. Tykkään!



Eilisen pussukka piti sisällään langanpujottimen. Tätä olen kaivannut! Ikivanha mikä meillä oli on mennyt rikki, eikä uutta ole tullut hankittua.


Ja tämän päivän luukku piti sisällään lisää teetä ja Maajussille tuontipalkaksi (suukon lisäksi) annetun Dumlen.


Pahnapohjimmaisena paketissa oli vielä joulumagneetti. Mistähän olet tuollaisenkin löytänyt =)


Saan kuulema esittää joka päivä luukun aukaisun yhteydessä arvauksen SNY:n henkilöllisyydestä. Päivän arvaus tuleekin sitten tässä. Postileimassa lukee Vieremä. Olisitko sinä Weba?

lauantai 6. joulukuuta 2014

Parantavaa postia

Maanataina makasin sängynpohjalla surkeana ja kovassa kuumeessa. Mahakin niin hellä ettei liikahtaa tahtonut kärsiä. Jossain välissä sairasvuoteeseen hiipi muisto parin vuoden takaa. Silloin sairaana makaamiseen toi valoa snyn lähettämä paketti, jonka Maajussi-kulta kävi kylältä hakemassa. Mutta silloin oli joulukuun puoliväli. Ei joulukuun alussa vielä ole paljastuspakettien aika. Nyyh!!

Illan hämärtyessä kuume oli laskenut ja varovasti jaksoin jo laskeutua ullakkokamaristani. Hoippuvin jaloin köpötin selaamaan päivän postin. Jaa-a no eipä kummoisia, eihän sitä ikinä maanantaisin .        .- Siellon siellä korissa joku paketti. Isän ääni. Paketti! Yes! Paketti osoittautui pieneksi ja pulleaksi kirjekuoreksi. Pikkujouluvaihdosta kenties? No, sen kyllä avaan heti! Ei, vaan lähettäjästä päätellen tämähän on snyltä <3 Ihanaa!

Kuoresta sängylle valahti kaksi purkkaa (?), mehiläisvahahuulivoide ja pikku-Myy-kortti. Sekä kolme kirjan sivuista taiteltua joulukalenteritaskua, joista ei häpeäkseni ole kuvaa. En malttanut kuvata taskuja ennen avaamista.


Koska oli joulukuun eka päivä, sain heti avata yhden taskun =) sieltä löytyi aina tarpeeseen tulevia silmukkamerkkejä. Kiitos!


Seuraavana aamuna olo oli jo hieman parempi, joten heti herättyä päivän luukun kimppuun. Sieltäpä löytyi kahvetta ja suklaata! Oih, Dumleista tulee muistoja mieleen! Aikaisemmassa elämässäni tuli useampikin pussi syötyä töissä.


Keskiviikon luukusta löytyi joulusydän. Päätynee joulukuuseen tänne yläkertaan.
Sny kehoitti päättelemään luukkujen perusteella mitä seuraava paketti  pitää sisältää. Hm,.. vaikeat vihjeet. Enpäs osaa sanoa! Mutta onneksi ei tarvitse odottaa pitkään. Joulukuun paketti odottaa jo postissa maanataita!

tiistai 2. joulukuuta 2014

Tiedotus Sny:lle

Kiitos välimuistamisesta! Et uskokaan kuinka onnistuneen ajankohda valitsit <3 Olen ollut eilisen ja tämän päivän todella kipeänä, joten postaan päivän piristäjästä kunhan vointi kohenee.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Täsmäisku Tampereelle

Viime viikonloppuna oli perinteiset Kädentaidot-messut tampereella ja tottahan sinne piti päästä. Hiukan tiukille aikataulu meni ja messuilla tulikin taaperrettua reilun neljän tunnin yöunilla, mutta hyvin jaksoin! Eilinen kyllä sitten meni olla möllöttäessä =D

Minulla oli muutama asia, jotka olin jo hyvissä ajoin miettinyt valmiiksi ja aika hyvin ostoslistan sainkin läpi.
Ensimmäisenä ostettavana oli töihin puulastoja/puuhaarukoita. Niitä kassiin sujahti neljä kappaletta, koska entiset ovat huomaamatta hivuttautuneet lusikkalaatikosta muovailuvahalaatikkoon. Nyt on taas metrijengille sekoitusvälineitä leivontapäiviksi! Toinen muksuja varten tehty ostos oli piparimuotit. Traktorimuottia lähdin hakemaan ja sellaisen hommasinkin. Kaiken varalta oikein kaksi samanlaista, ettei tule jonotusaika niin pitkäksi. Muoteista oli pakettitarjous, joten kolmanneksi valitsin luun muotoisen muotin.


Pitihän sitä miesväkeäkin muistaa! Maajussi sai kesällä sisareltaan syntymäpäivälahjaksi mennyttä aikaa henkivän tyynyliinan ja sille piti saada pari. Heinäpeltoromantiikkaa muisteleva tyynyliina löytyikin ja isäukko sai tuliaisekseen hevostyynyliinan. Noissa samoissa puuhissa on isäkin nuorena ollut talvisin!


Enon tupaantuliaiset olivat eilen ja sinne tottakai piti olla viemisiä! Aivan sitä mitä lähdin etsimään en saanut, mutta erinomaisen kauniin korvikkeen kylläkin, vai mitä olette mieltä! Taidelasinen ikkunakoriste. Tuon punaisen värin aikaansaamiseksi kuulema pitää käyttää yhtenä väriaineena kultaa!



Haaveissa oli myös ostaa Big shot-leikkuriin stansseja, mutta sillä kohtaa iski nuukuus. Stanssit jäivät Sinellin osastolle. Pitänee ostaa niitä joskus netistä- silloin ei tarvitse jonottaa kassallekaan =) aika pitkä olisi ollut odotusaika Sinellin osastolla.

Tokihan sitä pitää jotain listan ulkopuoleltakin ostaa. Puolittaisena heräteostoksena savoon muutti lumihiutale-kuvioleikkuri. Entinen leikkuri juuttuili kiinni, eikä leikannut kunnolla ja loppujen lopuksi se putosi lattialle ja meni tuhannen pirstaleiksi. Nyt on uusi lumihiutalekone! Lupasin ottaa sen huomenna töihin. Toinen 5v-herroista ilmoittikin rei'ittävänsä kaikki hoidon paperit =)



Eikähän se ole onnistunut messumatka, jos sieltä ei edes paria lankakerää kotio tuo! Nuo ihanan hempeän sävyiset Roosanauha-langat suorastaan loikkasivat syliini ja tietenkin ottivat mukaansa myös ohjevihkosen. Kauniit langat ja tärkeään asiaan menee osa langan hinnasta. Yleensäkin ostan Roosanauhatuotteita silloin kun niitä on saatavilla.


Mukavaa oli vanhaa kaveria nähdä ja hyvin meni bussissa aika, kun päivitettiin koko vuoden kuulumiset. Perilläkin aika oikeastaan loppui kesken. Deli-osastolle olisi tehnyt mieli palata. Sinne jäi herkkuja jotka olisin kernaasti tuonut tänne päin! Kiva messupäivä oli ja kyllähän sinne ensi vuonnakin pitää lähteä, mutta ehkä kuitenkin päivän paras hetki oli se, kun pääsi ulkosaunaan ja hivuttautui väsyneenä Maajussin kainaloon lauteille <3